Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Hiustenlähtö

Tere!

Mullahan oli ensimmäinen tiputusistunto kolme viikkoa sitten ja ensimmäiset tupsut lähti kahden ja puolen viikon päästä siitä.

Omat hiukseni muuttuivat ennen lähtöä kuin olisin ottanut liian voimakkaan permanentin, mutta permanenttia en ole koskaan ottanut. Siis olivat aivan tönkkönä. Minullehan tuli vajaa viikko sytotiputuksesta ihan mieletön päänahan kutiaminen, joka todennäköisesti johtui kortisonista ja helpotti kun söin Zyrteckiä muutaman päivän.

Ratkaisin omalta osaltani tämän "sulkasadon" siten, että pyysin tytärtäni ajamaan pääni millin koneella klaniksi, jotta ne karvat jotka tyynyliinaltani löydän ovat mahdollisimman helposti kerättävissä. En ole katunut klaniksi ajoa.Nyt päässäni on vielä harventunut millin sänki, mutta joka kerta suihkun jälkeen päätäni kuivatessa on hartioilta harjattava kutisevat karvat pois.

Peruukkia olen pitänyt ihmisten ilmoilla liikkuessani. Kotona tuntuu hyvältä, kun kiedon päähäni pasiminahuivin. Ne kun ovat pehmeitä ja riittävän pitkiä kaikenlaiselle kietaisulle. Jostain syystä päänahkani on paljaana sen tuntuinen kuin meillä vetäisi ovista ja ikkunoista.

Tänään oli toinen Taxo-tiputus, että eiköhän tuo loppusänkikin häviä suht sukkelaan.

Duracelina mennään taas pari päivää.

Uppe
Uppe | 13.11.2012 klo 19:56:25