Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Rintasyövän tulos
Hyvä ajatus on vaihtaa maisemaa tuossa vaiheessa että edes hetkeksi pääsee päässä rullaavista syöpä-ajatuksista eroon. Itse olin mökillä koko kesän ja katselin luontoa ja ammensin sieltä kaikkea mahdollista lisävoimaa.Peruukin hankin myös hyvissä ajoin, vaikka oikeasti kuvotti suuresti koko ajatus hiusten lähdöstä. Varsinkin sen jälkeen kun löysin täältä hyviä keskusteluja ja kokemuksia sekä ohjeita hiusten hoidosta ja kylmähatuista. Itse en saanut mitään kylmähattua, mutta päätin taistella viimeiseen karvaan saakka hiuksistani. En ole ajellut enkä leikannut melko lyhyitä hiuksiani vaan aamuisin harjannut ylimääräiset pois. Hiukset eivät ole minulta pudonneet kerralla. Nyt kun 2 taxoa on takana ja to kolmas, jäljellä on vielä jonkin verran vaikka päälaki alta jo kuumottaakin. Kotona pärjään hyvin ja nyt taittelelen huivia turbaaniksi kauppareissulle. Lippalakin painan päähän kun lähden lenkille. Peruukkini on kyllä hieno, ainakin kaikkien muitten mielestä, mutta omasta mielestäni epäkäytännöllinen.
- Rintasyövän tulosSini-likka
- Re: Rintasyövän tulosgugi53
- Re: Rintasyövän tulosJanna61
- Re: Rintasyövän tulosSini-likka
- Re: Rintasyövän tulosAnskuli
- Re: Rintasyövän tulosSini-likka
- Re: Rintasyövän tulosMarjisW
- Re: Rintasyövän tulosSini-likka
- Re: Rintasyövän tulostullis
- Re: Rintasyövän tulosTellme
- Re: Rintasyövän tulosSini-likka
- Re: Rintasyövän tulosTellme