Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: milloin töihin?
Hei!Minun sytostaattihoitoni olivat viime keväänä ja kesällä. Kävin hoitojen välissä töissä. Olin hoidon jälkeen viikon sairaslomaalla ja sitten kaksi viikkoa töissä. Kesällä olin kesälomalla yhden kaksi viikkoisen hoitojen välissä.
Kaikille kaiketi tarjotaan sairaslomaa koko hoitojaksolle. Riippuu sitten elämäntilanteesta ja voinnista miten kannattaa tehdä. Minulle sopi töissäkäynti, kun olen sinkku. Sain ajatukset pois sairastamisesta, kun pohti työasioita.
Hoitojen lopuksi olin kolme viikkoa sairaslomalla hoitokäden kipeyden vuoksi. Minulta on poistettu toisesta kainalosta imusolmukkeet, joten "terve" käsi joutui koville hoitojen aikana. Verisuonet meni niin tukkoon, että vieläkin on ongelmia verikokeiden otossa.
Peruukkia taisin käyttää koko aikana noin viisi kertaa. Huivi tai pipo oli parempi. Usein olin myös ihan kaljunakin. Itsetuntoni kestää katseet. Olin elävä muistutus ympäristölleni siitä, että syöpä voi tulla kenelle tahansa.
Ymmärrän hyvin asiakaspalveluammatin ongelman. Olisin itsekin ollut sairaslomalla koko jakson. Minun työhöni kuuluu hyvin vähän asiakkaiden kanssa työskentelyä. Ne harvat tapaamiset, joihin minun olisi pitänyt mennä, meni puolestani joku työtovereistani. Menin itse ensimmäiseen asiakastapaamiseen reilu kuukausi viimeisestä hoidosta. Siihen mennessä hiukseni olivat kasvaneet niin pitkiksi, etteivät syövästä tietämättömät arvanneet sairautta hiusten lyhenemiseen syyksi, vaan ihailivat uutta kampaustani tyylikkääksi.
Antakaa aikaa toipumiselle! Töissä ehtii käydä myöhemminkin.
- milloin töihin?piitu
- Re: milloin töihin?MariK
- Re: milloin töihin?Talvio
- Re: milloin töihin?Mirja
- Re: milloin töihin?piitu
- Re: milloin töihin?Hempukka
- Re: milloin töihin?piitu