Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: sairasloma
Näin pienipalkkaisena yksineläjänä (ja entisenä yksinhuoltajana) ei noita säästöjä ollut kyllä kertynyt kun sairastuin syöpään. Olin sairaslomalla vain kun oli se karmein olotila ja/tai olin sairaalassa tulehduksen takia parikin kertaa, kolmannella kerralla ei ollut tulehdusta mutta olin kai aika aliravittu ja suussa monta aftaa. Minut vaan hoidettiin aina niin hyvään kuntoon, että tunsin jaksavani töissä. Toki paljon riippuu siitä, mitä se työ on. En usko, että meillä olisi sittenkään palkattu sijaista, vaikka olisin ollutkin pitkään pois.Pelkäsin kyllä, miten pärjäisin jos joutuisin ensin osapalkalle ja sitten palkattomalle. Näin kävikin, kun lopulta kaaduin juuri ennen viimeistä sytostaattia ja leikatun käden olkavarsi murtui. Siinä ei sitten enää voitukaan tehdä mitään töitä. Ja jouduin osapalkallekin sitten loppujen lopuksi. Onneksi minulla on niin kiva sisko, että hän lainasi vähän rahaa. Kun se vuokra sun muut pakolliset vaan on maksettava ajallaan. Sairaanhoitokulutkin ylittivät sitten rajan, joten se helpotti. Sairaalan sosiaalihoitajan kanssa kävin myös juttelemassa. Tein hänen ohjeistamanaan anomuksen - jokin instanssi myöntää näitä pieniä avustuksia - ja sainkin muistaakseni 200 euroa.
Onhan se rankkaa, kun joutuu pohtimaan näitä talousjuttujakin toipumisen ohessa. Sitten sain vielä kohtalotoverilta "empaattisen" kommentin, että pitäisi toipua kotona, että syöpä paranisi varmasti. Niin kai sitten.
Toisaalta yksinasuvana huomasin olevani joskus pelokas ja yksinäinen kotona. Oli aikaa miettiä kuolemaakin ihan liikaa.
Yksi tärkeä seikka meinasi unohtua: minusta oli pitkästä aikaa jotenkin kiva käydä töissä, koska olin ollut pitkään stressaantunut töistä ja rästeistä. Nyt niiden murehtiminen oli jäänyt, suurempi asia oli tullut tilalle. En tiedä, ymmärrättekö mitä ajan takaa:)
Stressi on sittemmin taas palannut :/
kevätterveisin
-kukkamaaria
- sairaslomakuurankukkanen
- Re: sairaslomaHande83
- Re: sairaslomaKatjusmaaret
- Re: sairaslomataistelu-62
- Re: sairaslomateppana
- Re: sairaslomakuurankukkanen
- Re: sairaslomaaino51
- Re: sairaslomaAnskuli
- Re: sairaslomaaino51
- Re: sairaslomaMaija-Helena
- Re: sairaslomaUntuvikko
- Re: sairaslomaMaija-Helena
- Re: sairaslomakuurankukkanen
- Re: sairaslomakukkamaaria
- Re: sairauslomaaino51
- Re: sairauslomakukkamaaria
- Re: sairaslomakuurankukkanen
- Re: sairaslomasanna1
- Re: sairaslomakuurankukkanen
- Re: sairaslomaMemmu66