Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: sairasloma

Ei sairauslomalla olo tarkoita, että koko ajan miettii sairautta. Sairausloman aikana ehtii tehdä monia sellaisia asioita, joita ei ole ehtinyt tekemään töissä ollessa. Itse olen aloittanut täysin uuden harrastuksen, jonka puitteissa olen saanut uusia ystäviä. Myös itsestä huolehtimiseen jää aikaa. Voi käydä lenkillä silloin kun itselle sopii ja saa katsoa päivällä elokuvia ilman, että joku on koko ajan viemässä kaukosäätäjää kädestä.
Tietysti sairastamiseen liittyy aina taloudellisia juttuja, mutta toivottavati siksi ei kenenkään tarvitse mennä puolikuntoisena työhön. Työkavereille on ikävää, jos välillä käy töissä ja sitten on taas pois muutaman päivän. Tällaisiin pätkiin ei ole välttämättä sijaisia saaatavana vaan työkaverit joutuvat tekemään myös sairauslomalla olevan työt.
Maija-Helena | 8.3.2012 klo 09:28:09