Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

kohdunkaulansyöpä

Tervehdys taasen!

Olen tässä pohdiskellut ja kelannut puoltavuotta taaksepäin, kun syöpäni todettiin ja muistan kun gyneni sanoi, että tässä tulee radikaalileikkaus, eli kaikki pois, kun ikää on jo 50vuotta. Minä tietysti pelästyin ja kysyin, että tähänkö minulla loppuu sukupuolielämäkin? Hän sanoi että, ei tämä tule siihen vaikuttamaan milläänlailla. Pidän kuitenkin itseäni vielä nuorena ja rehellisesti sanoen, minusta seksi kuuluu avioliittoon ja se on jo väärin toistakin osapuolta kohtaan jos halut häviää ja mielenkiinto.
Leikkauksen jälkeen tuli jos jonkinlaista ongelmaa, josta sitten seksiterapeutti kertoi. Täyty ostaa hieromasauva ja liukastegeeliä, ettei emätin surkastu sädetyksen aikana. Näistä ei minulle ennen operaatiota kerrottu kuitenkaan, joten se oli jo kova shokki ja jotenkin alentavaa.
Vaikka syöpäni oli paikallinen, eikä levinneisyyttä ollut, niin jos olisin tiennyt, mitä kaikkea joudun tällä ikää tekemään, niin en olisi antanut poistaa munasarjoja.
Tämä on ihan hirveä, kun vaihdevuodet alkoi äkisti, eikä pikkuhiljaa, sillä minulla ei ollut vielä mitään oireita ennen leikkausta. Äidilläki oli kuukautiset lähes kuuteenkymmeneen ikävuoteen ja senkin jälkeen kuukautiset tulivat aina sillointällöin ja ilman mitään hormonihoitoja.
Kärsin niin pahoja mielenmuutoksia ja ahdistuneisuutta, sekä runsasta hikoilua, sydänmen rytmihäiriöitä,unettomuutta, kiukunpuuskia, levottomuut, särkyjä jne.
Välillä tuntuu etten jaksa tätä pas..
Estrogeeniä minulle ei voi antaa,sillä syöpäni oli kuulema estrogeenialtis. Keltarauhashormonia syön, mutta ei siitä ole mitään apua. Olen ajatellut, että näinkö minun pitää elää elämääni, tässä olotilassa. Eikö elämä pitäisi kuitenkin olla "laadukasta" sillä eihän meistä kukaan voi tietää ja ennustaa huomista, sitähän voi jäädä autonalle, tai menehtyä muuhun sairauskohtaukseen, kuin syöpään.Siksi olenkin ajatellut, että taidan aloittaa estrogeenihoidon, sillä en halua olla tälläinen, miehenikin alkaa väsyä, vaikka hän ymmärtää, niin ei kuitenkaan ymmärrä.
Eikä täällä ikuisesti olla, lyhyt hetki vain.
Sen ajan mitä kukanenkin on saanut aikaa, niin elämästä tätyy pystyä nauttimaan.
Masennuslääkkeitä lääkärit on aina ensimmäisenä tarjoamassa, kun eivät muuta keksi ja toisaalta ymmärränkin sen, sillä hekin ovat vain ihmisiä.
En tiedä mitä te muut ajattelette, mutta tämä onkin vain minun mielipiteeni. Lämpöistä päivänjatkoa!
syöppis | 10.6.2007 klo 14:30:08