Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Kolmoisnegatiivinen rintasyöpä

Hei!
Melkolailla samalainen diaknoosi miunulla. Ohutneula näyttenperustella minullakin todettiin, ja ärhäkäksi luokiteltiin. Hoitoina oli ensin 3 kertaa taxoteron sytöstaatti / 9 kertaa herzeptin täsmähoito, hoidot alkoi elokuussa 2011. Lokakuussa rinnanpoistoleikkaus + 11 imusolmuketta kainalosta( niissä ei ollut syöpää,patologinlausunto kertoi sen) marraskuunlopulla alkoi taas taxoteron/täsmähoito, ja sitä oli kahdesti. Taxo vaihdettiin cef hoitoon, ja sitä oli 4 kertaa, sen päälle vielä 25 kertaa sädehoito, joka loppui toukokuussa 2012. Eli melkoinen määrä hoitoja, mutta olen selvinnyt näin jälkeenpäin ajatellen hyvin. leikkaus oli mielestäni suurin asia. Oikeastaan heti leikkaauksen jälkeen en reagoinut erikoisemmin poistettuun rintaan. Sitten kun sitä sairaalassa piti katsoa peilistä, meinasi jalat viedä alta. Melko kauan meni ennekuin uskalsin kotona katsoa kokovartalo peiliin, saati tunnustella leikattua aluetta, mutta en ottanut siitä paineita.Asiat järjestyy ajallaan ja tavallaan. Nyt ei ole mitään hoitoja, kun tämä minun syöpä ei reagoi hormooneihin, ei tarvitse mitään pillereitä syödä.
Leikatun puolen käsi oireilee, siihen saan lymfa hoitoa.

Uskoen,toivoen ja luottaen eteenpäin, kyllä kaikki hyvin menee!
tsemppiä hoitoihin, ja hyvää vointia!
kuurankukkanen | 16.8.2012 klo 08:35:14