Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: AHISTAA!!

Hei Helena,
Et ole ahdistuksesi kanssa yksin. Minullakin on pääsiäisen aikaan moneen kertaan palautunut mieleen viime pääsiäinen, jolloin ihmettelin möykkyä ja vakuuttelin itselleni, ettei se voi olla totta. Vasta toukokuussa sain itseni liikkeelle.

Vaikka hoidoista selvisinkin varmasti keskimääräistä paremmin ja prikulleen aikataulun mukaan. Hoidot ovat jatkuneet Herceptiineillä kolmen viikon välein niin, että asia ei ole unohtunut. Olen vältellyt näilläkin sivuilla käyntejä ja yrittänyt siirtää ajatusmaailmaani ihan muualle. Työ on ollut siinä erittäin hyvää terapiaa, varsinkin kun sitä on ollut sopiva määrä. Teen osa-aika työtä. Olin viikon Kanariallakin, mutta reissu ei piristänyt.

Muisti ja keskittymiskyky eivät ole palautuneet entiselleen. Tällä hetkellä minua vaivaa suunnaton väsymys mikä ei mene nukkumalla ohi. Alkuun luulin, että kellojen kääntö on yksi syy. Aloitin monivitamiinikuurin ja ulkoilen joka päivä. Mikään ei tunnu auttavan. Alkuun Herceptiineistä ei tullut mitään lisäoireita, nyt luulen että ne ovat ainakin osasyyllisiä tähän väsymykseen. Tiputuspäivän ja seuraavan olen erityisen väsynyt. Nyt jo jännitän toukokuun lopussa olevia kuvauksia, onkohan kaikki nyt ok?

Tällä hetkellä elämässäni ei pitäisi olla muita suuria huolen aiheita, mutta silti monet pikkuasiat harmittavat tavattomasti ja asioihin tarttuminen vaatii voimia. Mikään ei erityisesti kiinnosta ja monet asiat jotka ennen tuottivat iloa ovat aika samantekeviä.

Tunnistan, selviä masennuksen merkkejä, joten liikuntaa ainakin on lisättävä entisestään. Ja paino senkun nousee vaikka teen mitä.

tullis | 9.4.2012 klo 22:47:51