Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: lapselliset

Hei Mnom!

Olen kertonut pojilleni (diagnoosin aikaan vielä 4- ja 6-vuotiaat) asiat yksi kerrallaan, sitä mukaa kuin uusia asioita on tapahtunut paksuneulanäytteestä alkaen. Näin en ole tehnyt asiasta sen suurempaa möykkyä itselleni tai heillekään, vaan olen onnistunut nauttimaan elämästä silloin kun hyviä päiviä on ollut. Ja niitähän sentään on, luojan kiitos, enemmistö näistä päivistä.

Esikoinen varsinkin ymmärsi hyvin, että äidin rinnassa oli sekä kilttejä että vihaisia soluja. Näistä vihaiset olivat niin pahoja, että koko rinta piti leikata pois ja äidin saada vahvoja lääkkeitä, että viimeisetkin taudin siemenet saadaan kropasta pois. Hoitojen aikaan sanoin, että äidillä voi olla välillä huono olo ja että äitiä väsyttää, mutta sitten kun äiti saa levätä, ulkoilla ja syödä hyvää ruokaa, äiti kyllä piristyy ja toipuu. Ja näin myös kävi.

Olen myös ottanut välillä huumorinkin avuksi. Leikkauksen jälkeen minut oli kursittu kokoon niiteillä, ja kun pojat tulivat minua ensimmäistä kertaa sairaalaan katsomaan, he olivat tietysti jännittyneitä. Näytin heille niittejäni ja sanoin, että "katsokaas, pojat, kun on äiti niin lujaa tekoa että on täytynyt pistää niiteillä kiinni!" Pieni epäuskoinen ilme häivähti suloisten poikieni kasvoilla, mutta sieltä he kömpivät syliin halailemaan ja pussailemaan. Pikkuinen kyllä kysyi myöhemmin saunassa: "Kasvaako Sinulle uusi nänni?". Ja "Kyllä minä voin antaa sinulle siemeniä, niin että saat uuden rinnan ja minä kissanpentuja," hän suunnitteli sen jälkeen tekevänsä äidin kanssa "lapsia".

Lapsilla on uskomaton halu ja tahto osallistua paranemistapahtumaan, ja niinpä kuopuskin sytostaattien aikana toi usein minulle peittoa, aina kun näki minut jossakin pitkällään. Ja kerran hän toi pullaa ja komensi: "Äiti, nyt syö! Olen tehnyt sinulle pullalääkettä!" ja toden totta, siellä oli mukana reseptikin, eli paperilappu johon poika oli raapustanut omilla harakanvarpaillaan "reseptin". Niitä olikin yhteen aikaan aikamoinen nippu tuolla kaapissa.

Että jos suinkin vain voit ottaa tämän sairauden osana elämääsi, niin kannustan Sinua siihen: elämä jatkuu ja kantaa Sinut tämän taudin ylitse! Ja surua ja kyyneliä, niitäkin voit rauhallisina ja turvallisina hetkinä viljellä, hoitaa niillä itseäsi ja hakea lohtua niistä asioista, joiden tiedät tuottavan Sinulle syvintä iloa. Uskon että toipuminen alkaa myös näidenkin tunteiden suvaitsemisesta.

Voimia!

T. Karhutar
Karhutar | 14.5.2008 klo 23:10:01