Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Kylmähatusta kysyisin??

Hei,
oma kokemukseni jäähatusta:
Pidin hattua ensimmäisten 3 hoitokerran aikana. Koin kuitenkin tiputustilanteen niin ahdisavana kokemuksena, että en halunnut enempää "pään kiristyksiä" ja luovuin hatusta kolmeksi viimeiseksi kerraksi. Hiukset pysyivät pääosoin päässä. Perukkiin ei tarvinnut turvautua (ehdin hankkiakkin sen jo.) Hiuksia kyllä lähti, mutta ainakin omasta mielestä se on ollut jokseenkin siedettävä. Perheeltä kyselin aina välillä että joko laitetaan perukki, mutta kaikki olivat sitä mieltä, että hiuksia oli niin paljon ettei perukkia tarvinnut. Pesin myös hiukset kylämällä vedellä sytojen aikana enkä käynyt saunassa.... juu, sekin oli näitä omia pääkopan juttuja.... Nyt uutta tukkaa pukkaa jo kovaa vauhtia, laitoin jopa jo vähän väriäkin itse, että tuli vähän eloisamman näköiseksi kun tukan laatuhan muuttui vähän sellaiseksi "kuolleen" oloiseksi haituvaksi. (sain siis cef:it)
Kesätuuli | 15.10.2007 klo 13:44:00