Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Rintasyövän hinta? Kokemuksia
Hei! Saatko Sinä Kevätmieli työnantajaltasi ns. osapalkkaa. Itse sairastuin marraskuussa 06 ja siitä oli se hyöty, että sain lähes neljä kuukautta täyttä palkkaa, koska vuoden 07 alusta alettiin uudelleen laskemaan sitä 2 kuukautta. Nyt olen neljä kuukautta ns. osapalkalla, jota työnantajani makssa ja sen jälkeen saan korvauksen Kelalta. Minun mielestäni Kelan korvaus ei ole juurikaan pienempi kuin työnantajan maksama. Tietenkin se edellyttää että on työsuhteessa johonkin työnantajaan. Nyt saan noin 400 euroa vähempi käteen kuin työssä käydessäni.Muistan, että mieheni sairastaessaan sai ensin tämän kahden kuukauden täyden palkan ja siitä siirtyi suoraan Kelan korvaukselle. Se korvaus ei ollut muistini mukaan yhtään pienempi kuin oma osapalkkani nyt. Se osapalkkahan on 2/3 palkasta. Mielestäni se oli jopa suurempi prosentuaalisesti. Aikaa siitä on tosin viitisen vuotta, mutta onkohan ne systeemit nyt niin paljon muuttuneet.
Näin mietiskelee Kehäkukka
- Re: Rintasyövän hinta? Kokemuksiakevätmieli
- Re: Rintasyövän hinta? KokemuksiaKehäkukka
- Re: Rintasyövän hinta? Kokemuksiakevätmieli
- Re: Rintasyövän hinta? KokemuksiaKehäkukka
- Re: Rintasyövän hinta? KokemuksiaMeriTuuli