Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Olen ihan hukassa,äidilläni munasarjasyöpä! :(

Hei! Ole ihan rauhallisella mielellä, kyllä äitisi siitä selviää. Minulla todettiin 8 kk. sitten kohdun rungon syöpä, joka oli kasvanut läpi kohdun ja levinnyt molempiin munasarjoihin ja rinnan ja lantion imusolmukkeisiin. Levinneisyysluokka oli 4b ja gradus 3 eli ei hyvä alkuasetelma. Minut leikattiin lokakuun alussa ja toivuin leikkauksesta nopeasti. Sitten alkoivat sytostaattihoidot 6 kertaa ja niistä aiheutuvien tulehdusten vuoksi jouduin alkuvuodesta olemaan kaksi kertaa sairaalahoidossa yhteensä 18 vrk. Mutta hoidot loppuivat maaliskuun puolessa välissä ja siitä alkoi toipuminen. Nyt tunnen oloni aivan hyväksi ja tiistaina olin ensimmäisessä kontrollissa ja kaikki todettiin olevan hyvin. Kolmen kuukauden päästä on taas seuraava kontrolli. Kyllä syöpäsairaista pidetään hyvää huolta.Minunkin aikuinen tyttäreni oli aivan kauhuissaan aluksi, mutta nyt saamme yhdessä iloita toipumisestani ja lähdemme juhannuksen aikaan Berliinin matkalle.Tue äitiäsi, se on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on pitää myös omasta voinnistasi huolta.Rukous äidin parantumisen puolesta iltaisin on paras apu hänelle. Kaikkea hyvää teille toivottaen,vaikeasta syövästä toipunut, kiitollinen Leenuska
Leenuska | 13.6.2012 klo 16:24:02