Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: gradus III rintasyöpä
Moi!Minulla oli myös kasvaimessa III-gradus, kasvaimen koko 2.2 cm. Viime vuoden touko-kesäkuussa tehtiin sekä säästävä leikkaus rintaan ja kainalosta tyhjennettiin 21 imusolmuketta, yhdestä löytyi syöpäsoluja. Sain yhteensä 33 kertaa säteitä, samaan aikaan 6 kertaa CEF:in ja viiden vuoden hormonihoito alkoi joulukuussa.
Hoidot olivat rankat, etenkin CEF:istä minulla veriarvot menivät huonoiksi ja kuumeilin pari kuukautta. Sain lisäverta ja Neulasta-hoitoa valkosolujen lisäämiseksi. Sädehoito oli helpompi, ihokin pysyi suht hyvässä kunnossa. Nyt parin kuukauden hormonihoidon kanssa olen voinut muuten hyvin, mutta kuumat aallot vaivaavat etenkin öisin.
Ensi toukokuussa on uusi mammografia ja muut tutkimukset luustokartoituksineen ja maksaultrineen. Jännitän kovasti tutkimusta, pelottaa kuinka hoidot ovat purreet ja ettei vain löydy metastaaseja. Erityisesti jännittää maksa - minulla on ollut kemon jälkeen kohonneet maksa-arvot, ja tietysti mietityttää ettei siellä vaan muhi mitään. Maksaultra on otettu muutamaan kertaan eikä siellä näy mitään huolestuttavaa, mutta ainahan sitä miettii ja pelkää pahinta.
Toivottavasti sinulla sujuu kaikki hyvin. Varaudu siihen, että hoidot saattavat olla vaikeita, mutta niistä kyllä selviää. Ota mahdollisimman iisisti ja hemmottele itseäsi. Kaikkea hyvää!
- gradus III rintasyöpäkevätmieli
- Re: gradus III rintasyöpäRae
- Re: gradus III rintasyöpäOlive42
- Re: gradus III rintasyöpäkevätmieli
- Re: gradus III rintasy�p�kevätmieli
- Re: gradus III rintasy�p�kevätmieli
- Re: gradus III rintasy�p�Hempukka
- Re: gradus III rintasy�p�lokakuu
- Re: gradus III rintasy�p�Olive42
- Re: gradus III rintasy�p�kevätmieli
- Re: gradus III rintasy�p�Olive42
- Re: gradus III rintasyöpätiina:)
- Re: gradus III rintasyöpäOlive42
- Re: gradus III rintasyöpälaulurastas
- Re: gradus III rintasyöpälaulurastas
- Re: gradus III rintasyöpätiina:)
- Re: gradus III rintasyöpälillukka