Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Putkesta poistuneen hajatelmia...

Kiitos teille muutamille positiivisista kommenteistanne. Meritulli (olitkohen se sinä?), saatat olla oikeassa että pienokainen reagoi huonoon vointiini - toisaalta on joutunut euraamaan sitä jo 4 kokonaista kuukautta eikä näytä siitä pahemmin kärsineen - jospa tuo reagoisi "viiveellä", että jossain vaiheessa usko oman äidin kuntoon alkaa loppua.

Tunnen jo syyllisyyttä kun toin viestissäni esille hyvän olon tunnetta, sytoputkesta pääsemistä, elämän maistumisesta (se nyt tosin on maistunut vasta viikonlopun ajan elämältä) ja muutakin ajatusten poikkoilua sinne ja tänne, aika sekavahkoa tekstiä kun nyt sen uudestaan luin . Näitä viestejä kuitenkin lukevat ihmiset niin moninlaisissa elämäntilanteissa ja tunnetiloissa.

Haluan tarkentaa sitä kommenttiani siitä uskosta ja halusta parantua vai miten se nyt menikään. Se mitä EN HALUNNUT sanomisillani tarkoittaa, että positiivisella ajattelulla ja uskomuksilla olisi mitää konkreettista yhteyttä syövästä paranemieen. Ja päinvastoin ilmaistuna, että pelot ja huolet ja murheet tulevaisuudesta jotenkin haittaisivat syövästä paranemista. Näinhän se ei ole, realiteetit kyllä hahmotan tasan tarkkaan. Enkä itsekään ajattele oikeasti että jollain ajatuksen voimalla vaikutetaan syöpään vaan että se tulee jos on päättänyt tulla ja uusiutuu jos on päättänyt uusiutua - niihin emme pysty millään keinoin vaikuttamaan itse.

Mutta se mitä yritin sanoa, liittyy lähinnä siihen, että yritän pitää itseni henkisesti jotenkin kasassa sen ajatuksen voimalla, että minähän selviän tästä, on pakko, en halua ajatellakaan etten olisi lasteni äiti joidenkin vuosien kuluttua. Se ajatusmaailma on siis oma selviytymiskeinoni tässä raskaassa tilanteessa. On pakko torjua pahoja ja synkkiä ajatuksia taka-alalle jollain keinoin, sillä asioista murehtiminen vaikuttaisi niin paljon minuun, että lapseni joutuisivat kärsimään siitä varmaan eniten enkä halua aiheuttaa huolta ja epävarmuudessa elämistä enempää kuin mitä nyt jo ovat lokakuun -06 puolivälin jälkeen joutuneet kokemaan.

Toki huonoja päiviä tulee ja ahdistustakin välillä mutta yritän päästä sen yli. Saa nähdä miten sitten käy kun hoidot ovat päättyneet, iskeekö masennusta tai muuta ahdistusta. Toivottavasti ei, ainakaan kovin koettelevaa.

Nyt muistan sen kysymyksen mitä minun piti teiltä viime kerralla kysyä: oletteko CEFin jälkeen saaneet kirvelykipua virtsatessa? Minulla jo viikon jatkunut suunnilleen samanlaisena ja yritän syyttää koko ajan sytoja koska en jaksaisi ekstraa juosta vielä pissanäytteitä raijaamassa labraan. Toki jollei oireilu lopu niin pitää sekin tehdä.
Mutta voisikohan silti kyseessä olla sytot ja limakalvoärsytystä, onhan kurkkunikin ollut kovasti kipeä, etenkin kun olen ruokaa niellyt. Ehkä sekin kärsii limakalvovaurioista.

Välilabra oli tänään. Neutrofiilit 0.8 (aika hyvä) ja HB 102 (ilmankos kyllä väsyttää vielä aika lailla).
En ole tänäänkään lukenut muita viestejä, ei ole ollut oikein sellaista hetkeä jotenkin kuitenkin väsymys iskee siinä vaiheessa kun katson miten valtavasti niitä on, kellokin on taas paljon.....

Hyvää yötä kaikille ja jaksamisia tasapuolisesti!
Päivä kerrallaan | 28.5.2007 klo 22:46:47