Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Tämäkö on sitä surua?

Tunnistan enemmän kuin hyvin kuvaamasi toimintamallin muiden pois ajamisesta. En ole varma, mutta ainakin omalla kohdallani olen huomannut, että pois ajaminen on välillä ainoa vaihtoehto mihin pystyn. Tosi asia on, että jos päästäisin jonkun lähelle juuri silloin kun heitä eniten tarvitsisin, asettaisin itseni tilanteeseen jolloin minun pitäisi oikeasti luottaa elämään. Luottaa toiseen ihmiseen, joka voidaan aivan yhtä nopeasti ja selittämättä ottaa minulta pois kuin äitini. Ja eihän sellaista tuskaa kukaan haluaa itselleen tieten tahtoen aiheuttaa.

Toisin sanoen siis pelkään. Pelkään menettää ja pelkään tuntea menetyksen. Mikä naurettavinta, pahin pelkoni on toteutunut ja silti pelkään sitä. Olen hengissä, selvisin siitä että menetin elämäni tärkeimmän ihmisen ja silti. Pelkään enemmän kuin koskaan.

En ole paras ihminen kertomaan, miten surua pitäisi käsitellä, jokainen tekee sen omalla tavallaan. Mutta ainakin minun kohdallani sen hyväksyminen, että suru on ja tulee aina olemaan siinä vierelläni, on välttämätöntä jotta selviän. Jos jotakin olen oppinut näiden melkein viiden vuoden aikana käsitellessäni omaa suruani, on se, että suru on läsnä koko ajan. En tiedä onko se reilu vaihtokauppa, rakas ihminen ja suru, mutta ainakin kumpikin ovat vähintään yhtä läsnä joka hetki jona minä hengitän. Antaisin mitä vain että näin ei olisi, mutta sitten tämä ei olisi minun elämäni.

Toivon sinulle kaikkea hyvää elämässäsi, ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja voimaa tuleviin koitoksiin.



juno | 10.1.2010 klo 16:26:28