Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Sekavat ajatukset isän kuoleman jälkeen

Otan lämpimästi osaa suruusi! <3 Käyt läpi raskasta aikaa. Kokemasi ja ajatuksesi kuulostavat tutuilta. Todella ikävää, jos et voi keskustella asiasta seurustelukumppanisi kanssa. Minusta oli kamalan raskasta jo se, kun joutui töissä yrittämään olla pokerina ja skarppina. Toivottavasti sinulla on muita läheisiä, joiden kanssa voit käydä asiaa läpi. Mikäli ei ole, saattaisi apua löyty esimerkiksi syöpäyhdistyksestä tai seurakuntien sururyhmistä.

Minun äitini kuoli viime kesänä, eilen kuolemasta tuli kuluneeksi 11 kuukautta. Meillä kävi samoin, emme olleet paikalla kun kuolema tuli, mutta olimme juuri lähteneet hänen viereltään. Minäkin mietin ja jossittelin, ja välillä teen sitä vieläkin. Mitä JOS olisimme odottaneet hetken, minun OLISI pitänyt ymmärtää, että Se hetki on nyt jne. Lopulta sillä ei kuitenkaan ole enää merkitystä. Kuolema on kuolema, se tulee kun on tullakseen, ei voi painaa pause nappia ja pyytää sitä odottamaan. Tiedän, että äidillä on nyt kaikki hyvin. Häneen ei enää koske, ei ahdista.

Ajatuksesi kuulostavat tutuilta. Minäkin pohdin paljon sitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Kärsin myös ikävästä kuolemapelosta, jota ei minulla ennen ole ollut. Olin varma, että minäkin kuolen Nyt. En ole kuitenkaan vielä kuollut :o) ja olen nyt, lähes vuosi äidin kuolemasta, jopa uskaltanut ajatella eteenpäin. Nähdä ensi vuoden elämässäni ja jopa kymmenen vuotta eteenpäin ja ymmärtänyt, että silloinkin minä olen vielä nuori. Itku tulee vielä harvase päivä, mutta parantavana ja puhdistavana.

Vasta nyt, ensimmäinen äitienpäivä ilman äitiä ja kohta kuoleman vuosipäivänä, olen minäkin alkanut ymmärtämään kuoleman lopullisuuden. Äiti on todella kuollut, poissa, ei palaa koskaan. Pahimmalta tuntuu, ettei hän näe sitä, kun tyttäreni kehittyy ja kasvaa - kyselee mummoa, tai sitä ettei hän nähnyt sitä, kun valmistuin syksyllä. Vaikka olo on silloin lohduton ja tyhjä, yritän kuitenkin ajatella, että jossain tuolla hän on, ja näkee meidät - ja hymyilee, ja nyt hänellä on hyvä olla.

Nyt tästä tuli vähän monologi - anteeksi! Kaikkea hyvää ja jaksamista sinulle. Raskaan ja pimeän taipaleen päässä on valo. Ystäväni, joka on kokenut saman, sanoi, että aika oikeasti parantaa haavat. Melkein loukkaannuin kaiken henkisen kivun keskellä hänen sanoistaan, mutta hän puhui totta. Olo helpottaa, aika tekee tehtävänsä.
miksi | 25.5.2010 klo 21:56:25