Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Suurin ahdistus ja suru

Samaa olen ajatellut paljon. Kuinka kohtuuttoman hyvässä asemassa minä, rakkaimpani menettämistä odottava, olenkaan verrattuna rakkaaseeni, jolla koko elämä on käytännössä ohi!

Meillä asia meni jostakin syystä niin, että vaikka suhteemme on/oli hyvä, lopullista tilintekoa perimmäisten kysymysten suhteen ei tullut milloinkaan tehtyä. (Vaimoni elää edelleen, joten seikkailen tässä hieman väärällä osastolla.)

En siis pysty vastaamaan kysymykseesi vaan korkeintaan jaan omalta pieneltä osaltani kysymykseesi sisältyvän tuskan. Kesästä asti olen tämän asian kanssa tärissyt ja uskon, että en ikinä pääse siitä kokonaan irti.

On olemassa kertomuksia ihmisistä, jotka ovat ajatelleet asiat läpi niin, että he menevät rajan taa tyynesti ja vakaasti. Minun rakkaani makaa minusta kolmen metrin päässä ja katselee ulkovalon valaisemaa pihakuusta. Vaikka hänkin vaikuttaa tyyneltä, ei se johdu siitä, että hän olisi ajatellut asiat läpi, vaan siitä, että syöpäsolut ovat turmelleet aivoja.

Vai onko sittenkin toisin? Milloinkaan en saa tietää.
Sanaton | 9.2.2008 klo 03:48:28