Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: puolison menetys

Kiilas,
lämmin osanottoni mutta myös sydämelliset onnitteluni odotettavissa olevan iloisen perhetapahtuman johdosta! Aivan niin kuin totesit: kivaakin on odotettavissa. Elämä ei ole vain surua, vaan siihen sisältyy myös iloa ja onnea - ja päinvastoin - elämästä ei voi valita vain iloja ja onnenhetkiä vaan on elettävä myös raskaat surunpäivät ja huolten täyttämät hetket.

Jäin leskeksi 3 kk sitten,kun puolisoni menehtyi syöpäsairauteen, johon ei ollut minkäänlaista parantavaa hoitoa. Hän oli paras ystäväni ja elämäni suurin rakkaus. Yhdessä ennätimme elää yli kaksikymmentä onnellista vuotta ja keskimääräisen elinikäennusteen perusteella olisimme voineet vielä yhdessä elää hyvinkin vaikka vielä pitemmän ajanjakson kuin tuo nyt eletty. Toisin kävi.

Minua on auttanut selviämään päivästä toiseen se, että olen kovasti yrittänyt opetella hyväksymään elämän rajallisuuden ja sen, että hän on nyt pois enkä tapa häntä enää koskaan. Kaipaan häntä aivan hirveästi jokainen päivä. Mutta yritän ajatella, mitä meillä oli ja miten se kaunis ja vahva sidos kantaa tietyllä tavalla edelleenkin minua eteenpäin.

Yritän ihan tietoisesti olla ajattelematta mennyttä tai tulevaa kuoleman läpi vaan pikemminkin elämän näkökulmasta. En siis ajattele, miksi meille kävi näin, koska kenelle tahansa voi näin käydä. Yritän olla ajattelematta, mikä olisi toisin, jos..koska sellainen ajatuskulku syö voimia eikä niitä nyt liioin ole hukattavaksi.

Yritän lohkoa oman tulevaisuuteni päivänmittaisiin lohkoihin: yritän siis olla aamuisin aloittamatta loppuelämää yksin ja leskenä, vaan aloitan vain sen yhden päivän. Olen rakennellut turvakseni rutiineiden tukipuut. Pilkon päivän pieniin, toistuviin arkirutiineihin, jotka teen säännöllisesti ihan joka päivä ja jotka pitävät minut sopivasi "puuhakkaana". Rutiinit, jotka liittyvät lepoon, ruokailuun, liikuntaan, työhön ja jopa omasta ulkonäöstä huolehtimiseen, ovat nyt todella tärkeitä.

Yritän joka päivästä löytää jonkin pienen hyvän hetken tai asian, jonka nimeän, jotta tulen sen tunnistaneeksi. Jokaisessa päivässä on jotain sellaista. Ihan jokaisessa, koska elämä on kaikkinensa ihmeellistä. Lupasin puolisolleni selvitä, vaikka hampaat irvessä. Hän juuri kannusti minua ennen kuolemaansa etsimään ilonhetkiä, vaikka ihan pieniäkin, valoksi synkkin päiviini. Hän jopa väitti, että ajan myötä löytäisin mahdollisuuden kokea jaettua iloa, jonkun toisen kanssa. Siihen on vaikea uskoa, mutta uskon kyllä, että selviän suruni kanssa ja pääsen eteenpäin. Eteenpäin pääseminen vaatii tietoista työtä ja voimia ja sitä, että annan itselleni aikaa edetä pienin askelin. En harpo enkä juokse, mutta en aio pysähtyäkään elämänpolulla.

Ei elämä ennalleen muutu, koska se ei ole elämälle ominaista, mutta näinkin eletään.

Sinäkin selviät kyllä!
Varjossa | 19.1.2009 klo 16:06:06