Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: masennus

Hei!

Minä olen sairastanut keskivaikean masennuksen lähes kymmenen vuotta sitten. Mieheni kuoltua 1v6kk sitten, söin hetken aikaa myös Cipralexia kun kaikki tuntui niin mustalta. Lopetin sen kyllä pian, koska kuitenkin käsitin, että surua ei lääkkeillä paranneta. Surusta ja vaikeasta elämäntilanteesta voi toki seurata masennus ja siihen auttaa lääkitys, mutta oman olotilani erotin selvästi masennuksesta koska olin sen kokenut. Masentunut ihminen menettää toimintakykynsä, mikään ei tunnu miltään. Minä ainakin yritin pakoilla ihmisiä, en vastannut puhelimeen, en lähtenyt ulos, en hoitanut itseäni, en pedannut petiäni yms. yms.

Suru on erilaista, elämä on tyhjää, kaipaus on loputonta. Tuska ja itku ei ota loppuakseen. Alkuun kylläkin menetin toimintakykyni, mutta masennukseen siitä on vielä pitkä matka. Masentuneeksi en tunne itseäni vieläkään, vaikka esim. tänään on vaikea olla. Ei pitäisi olla, sain loistavan työtarjouksen, elämä tuntuu järjestyvän mallikkaasti. Silti tuntuu pahalta! Kurkkua kuristaa ja itku tulee silmään. En voi kertoa miehelleni iloisia uutisia työpaikasta. Näitä huonoja päiviä ilmeisesti tulee elämäni loppuun asti, joskin harventuen, toivottavasti...

Minulla on ollut onni kohdata oman terveysaseman lääkäri, joka on todella herkkä vaistoamaan ja ymmärtämään missä mennään. Keskusteluapu hänen kanssaan on ollut parempaa apua kuin mikään lääkitys. Lyhyet, muutaman kuukauden välein toistuvat terapiakeskustelut ovat auttaneet minua paljon.

Tällä en tarkoita sitä, etteikö teillä olisi aihetta syödä cipralexia, kerron vain oman kokemukseni molemmat asiat kokeneena. Tiedän miten vaikeaa on ehkä kuitenkin erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan, en minäkään niitä erottaisi jos en olisi niitä kokenut. Toivon että teillä on kaikilla joku jolle voitte kertoa huolianne, joku joka jaksaa kuunnella ja olla apuna.

Toivotan teille kaikille kevätauringon säteiden myötä parempaa jaksamista!
Surutar | 17.4.2007 klo 22:27:22