Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Mikään ei huvita
Hei Tiltu!Tutulta kuulostaa. Suru on niin rankkaa ja väsyttävää, että mulla ainakin on ihan samnlaisia tuntemuksia kuin sulla. Usein tuntuu, ettei mikään huvita eikä oikein saisi mitään tehtyä, elämästä on kadonnut ilo. Mulla on nämä pienet lapset, joten arkea on kuitenkin pakko pyörittää. Tulee kyllä tehtyä vaan kaikki välttämätön. Mies onneksi tekee paljon kotitöitä työssäkäymisen lisäksi. Kannan huonoa omatuntoa siitä, ettei energiaa tahdo riittää lasten kanssa askarteluun jne. Ja jos vaikka pelaan isoimman kanssa, olen kuitenkin poissaoleva ja keskittyminen on tosi vaikeeta. Muistikin pätkii. Onneksi välillä tulee energisiäkin päiviä ja jaksan iloita ihanista lapsistani. Tilanne oli pahin pari kuukautta äidin kuoleman jälkeen. Tajusin vain tuijottavani kelloa, että mies tulisi töistä kotiin. Makasin vaan apaattisena lattialla ja tuijotin tyhjyyteen. Onneksi havahduin itse tilanteeseeni. Olen huomannut, että puhuminen ja kirjoittaminen helpottaa oloa, mutta välillä ei jaksa sitäkään. Hyvä, että olet pysynyt liikkeessä. Joku matka ei varmaan ole huono vaihtoehto, mutta kuten itsekin totesit se suru on sinussa ja seuraa mukana. Me tehtiin lyhyt viikonloppureissu kotimaassa äidin kuoleman jälkeen, kun käytännön asiat oli hoidettu. Mutta meille se oli liian pian, huomattiin että suru paheni. Mietittiin miehen kanssa miten äidistä olisi ollut kiva olla mukana, ja miten oltaisiin kerrottu hänelle lasten touhuista. Nyt ehkä jo pienestä reissusta olisi meillekin apua. Jaksamista sulle Tiltu ja kaikille muillekin surun kanssa kamppaileville. Yritetään muistaa, että jonain päivänä suru on muuttunut kaipaukseksi kauniine muistoineen. Itse vielä kamppailen ajan kulumista vastaan. Ikinä en äitiä unohda, mutta totta kai aika tekee tehtävänsä. En haluaisi unohtaa ihanaa elävää äitiäni, nyt jo pelottaa, että muistanko enää millainen äidin ääni oli...
Voimia!
- Mikään ei huvitaTiltu_R
- Re: Mikään ei huvitasurusyksy
- Re: Mikään ei huvitasusie
- Re: Mikään ei huvitatiina46
- Re: Mikään ei huvitaKyynelsilmä