Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Lapsen suru

En tiedä olenko oikea ihminen kertomaan lapsen surusta vaikka koenkin että olin lapsi isäni kuollessa.Olin silloin 12v pikkuista vailla 13v.Samalla voisin kertoa oman äidin kuolemasta kuinka poikani reagoi asiaan.Äitini kuolemasta on pian 2kk.

1.MINÄ:Eli olin 12v isäni kuollessa.Isän kuolema oli äkillinen.Hiihtokilpailuihin meni hiihtämään eikä enää palannut siltä reissulta kotiin.
POIKANI:Poikani mummon kuolema oli odotettavissa mutta kuitenkin äkillinen,syöpää ehti sairastaa tietoisesti vain vajaa 2kk.
2.MINÄ: Minulle kerrottiin isän kuolemasta heti kun puhelu tuli sairaalasta.Ensireaktio oli tuskainen itku jota sitten riittikin.
POIKANI:Minä kerroin pojalleni mummonsa kuolemasta heti kun tulin kotiin terveyskeskuksesta,jossa olin itse paikanpäällä kun äitini,poikani mummo poistui luotamme.Poikani meni aivan lukkoon eikä uskonut että ei pääse enää mummon luokse.
3.MINÄ: Minä itkin todella paljon ja lohduttomasti.Minusta tuli entistä hiljaisempi ja arempi keskustelemaan niin kotona kuin koulussa.
POIKANI:Poika ei ilmaissut suruaan muuten kuin kyselemällä onko se varmasti totta.Poika oli laittamassa mummoa arkkuun ja näki mummonsa heti kuoleman jälkeen(vajaa 3h kuolemasta).Laittoi kukan poskelle.Pojasta tuli hiljaisempi yksikseen olija koska näki minun valtavan tuskan,kävi istumassa sylissäni ja silitteli mutta ei puhunut asiasta.

4.MINÄ: Meillä puhuttiin aiheesta paljon koska kävi niin paljon ihmisiä surukäynneillään.Äitini muuttui pitkäksi aikaa murheen murtamaksi.Minä osallistuin ilman muuta hautajaisiin,kävin kappelissa vielä jättämässä isälle viimeiset jäähyväiset,silittäen isän poskea.
POIKANI:Tapahtumasta puhuttiin ja puhutaan edelleen paljon koska minulle tämä on niin mahdottoman raskas asia.Poika osallistui hautajaisiin.Pudotti mummolleen ruusuja hautaan.

5.MINÄ: Ei saatu minkäänlaista tukea.Ja ehdottomasti olisin tarvinnut apua tukea mistä vain kunhan sitä olisi saanut.
POIKANI:Olemme saaneet apua surutyöhön koska olen itse etsinyt kanavia josta saamme molemmat apua ja tukea.Ei ole tarjottu apua vaikka tietävät surumme,miten sitä on raskasta kantaa.Itse on pitänyt osata etsiä avunsaanti lähteet.
Koskaan ei ole tietoa ja tukea liikaa,kaiken ottaisin edelleen vastaan jos vain sitä jostain löytyisi.Eihän äitini,poikani mummon kuolemasta ole kuin vajaa 2kk.Suru on lähellä ja niin raskas yksin kantaa.
nina | 4.9.2007 klo 16:11:05