Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Lapsen suru

Olen aikuinen, jolla isä kuoli, kun olin 7-vuotias. Vastaan kysymyksiisi sen mitä oma muistini muistaa, voi olla, että äitini muistaa asiat eri tavalla.
1. siis 7v, kuolema oli äkillinen. Aivoverenvuoto, isäni oli kuollessaan 38-vuotias.
2.Minulle äiti kertoi, että isä on nyt mennyt taivaaseen. En oikein ymmärtänyt, mitä se tarkoittaa. Tuntui pahalta, kun muut itkivät ja olivat allapäin. Itse en ymmärtänyt asian lopullisuutta.
3. Muistan lähinnä pelänneeni, että myös äitini jättäisi minut. Muistan myös pelänneeni, että jään aivan yksin maailmaan. Muistan, että odotin isää palaavaksi töistä kotiin. Olin pettynyt, kun isä ei enää tullutkaan. Tiedän, että keräsin paljon vihan tunteita sisälleni. En uskaltanut näyttää niitä, koska tiesin äidilläni olevan vaikeaa.
4. Osallistuin hautajaisiin, muuten asiasta ei oikeastaan puhuttu paljoakaan. Tunteita ei käsitelty millään lailla eikä oikein edes näytetty toisille.
5. Äitini ei saanut mitään apua ulkopuoliselta, ei myöskään koulussa, jonka aloitin muutaman kuukauden kuluttua isäni kuolemasta, puhuttu asiasta mitään. Silloin vuonna 1977 ei asioista puhuttu niinkuin tänä päivänä. Olisihan se hyvä ollut, kun tunteet olisi silloin käyty läpi. Olen niitä käynyt läpi sitten aikuisiällä. Toisaalta voin olla tapahtuneista kiitollinen, sillä olen kyseisten asioiden johdosta löytänyt elämääni Isän, Taivaallisen Isän, kiitos Jeesuksen voin kutsua maan ja taivaan Luojaa omaksi Isäkseni. Eli surullisilla ja ikävillä asioilla lapsuudessani on ollut oma tarkoituksensa.

Oikein kovasti jaksamista kaikille palstalaisille! Ja tsemppiä opinnäytetyöhösi ansku23!
muukalainen | 4.9.2007 klo 13:31:43