Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Surusta

Piian äiti, kiitos sanoistasi.
Olen itsekin ajatellut surusta, ettei se ikinä häviä(eikä pidäkään, sillä tulen aina kaipaamaan rakasta tyttöäni), mutta se tuska helpottaa ajan myötä. Tänään voin muistella tyttöäni ilman raastavaa surua. Jopa nauraa mieheni kanssa tyttömme sanomisille(hän oli välillä todellinen verbaalikko ja keksi tilanteeseen sopivia "lohkaisuja". Tuntuu hyvältä että voi muistella rakastaan ilman että se syöksisi surun syövereihin. Ei sinänsä, että pelkäisin itkua; sillä on välillä todella vapauttava ja terapeuttinen vaikutus.
Näin keväisin mieleeni palaa aina viimeinen, yhteinen kevät tyttöni kanssa. Kolme vuotta sitten kuulimme musertavan uutisen; tyttömme aivokasvain oli uusinut ja mitään ei ollut tehtävissä. Siitä alkoi saattohoitovaihe. Ehdimme tehdä asioi ta yhdessä, ennenkuin sairaus uuvutti tyttöni.
Nuo muistot ovat syvällä mielessäni. Muistan hyvin viimeiset päivät, mutta yhtä lailla muistan myös aikoja ennen sairautta. Ne ovat arvokkaita muistoja, jotka kantavat eteenpäin.

Kesää kohti.
Nallukka | 12.4.2006 klo 14:20:24