Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Tiltu_R:n taannoiseen viestiin...

Moi.
Aivan samat tunteet täälläkin. Äitini kuoli heinäkuussa. Alku meni "suht hvvin"(miten hyvin se nyt voi mennä). Meni kuitenkin paremmin kuin nyt. Nyt tunnen minäkin syyllisyyttä.. siitä etten puhunut kuolemasta(pelkäsin kai että romahdan, en itkenyt hirveästi äidin nähden(olin aina reipas ja urhea), en silittänyt ja ollut lähellä tarpeeksi.. kävin päivittäin ja olin vieressä mutta en mielestäni tarpeeksi. Jos saisi vain ajan takaisin päin.. tekisin niin paljon asioita toisin. Olin kerran äidin luona, häntä väsytti ja hän nukkui pidin kädestä kiinni ja itkin. Itkin koko sen ajan kun hän nukkui.Katselin minun pientä urhoollista, heiveröistä äitiäni, minun maailmani tärkeintä ihmistä ja itkin.. sitten äiti heräsi hymyili ja sanoi: ihanaa herätä kun joku joka rakastaa vieressä. Kunpa saisi sen hetken takaisin..
Uskon silti että äiti tiesi miksi emme kuolemasta puhuneet, se oli vain niin vaikeaa minulle.(vaikka jos äiti sen kanssa joutuu elämään niin pakkohan muidenkin olisi ollut se kohdata)mietin aina että olisi äitikin voinut keskustelun aloittaa,kun itsestä se tuntui kauhealta ruveta puhumaan kuolemasta, ajattelin aina että sitten äiti luulee että olen luovuttanut hänen puolestaan.. nyt kyllä puhuisin vaikka se olisi miten vaikeaa tahansa.
Uskon että äiti tiesi ,että vaikka olinkin "urhoollinen" oli minulla silti todella vaikeaa.. nyt tiedän että en sitä surua ja pelkoa pystynyt peittämään äidiltä.tuntuu hölmöltä että edes yritin peittää sitä. Tekisin niin monta asiaa toisin. En yrittäisi esittää mitään, olisin vaan äidin lähellä ja kertoisin tunteistani. Kova ikävä on äitiä....
Voimia kaikille!on helpottavaa huomata että täällä on monella samoja tunteita, ettei ole yksin..
Myy
myy | 4.3.2006 klo 20:38:03