Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

masennus

Kohta onkin jo neljä kuukautta siitä kun äitini kuoli pois...ihmettelinkin jo että miksi kaikki asiat menevät niin hyvin kunnes nyt kolahti..Käytiin valitsemassa hautakiveä äitille ja siitä se siiten lähti..Huomasin, että en ole neljään kuukauteen pystynyt puhumaan asioita kenellekään,mikään ei kiinnosta ja tuntuu kuin olisin "ulkona" kaikesta. Hymyilen ja nauran muiden läsnäollessa mutta muulloin haluan vain nukkua..aamulla ensimmäinen ajatukseni on että koska pääsen takaisin nukkumaan. En halua leffaan,ulos,kyläilemään...en mihinkää missä pitäisi esiintyä iloisena. Kaikki muut ovat jo unohtaneet äidin..paitsi isäni..tosin hänkään ei pysty puhumaan kuin omista työasioistaan yms.
Tämä on tosi kamalaa...voiko ihminen olla masentunut ja ymmärtää sen?HAluaisin eroon tästä väsyneestä ja masentuneesta olosta.joka hetki mietin mitä äitille mahtaa kuulua..ja sitä kuinka huonosti isä mahtaa voida. olen hirveän katkera siitä että äitini vietiin pois 51vuotiaana..ja että isäni jäi 35vuoden jälkeen yksin..en jaksa millään olla aina se vahva ihminen joka tukee muita.. Miten te muut olette pärjänneet? Tuntuu ettei kukaan läheisistäni ymmärrä tätä olotilaa...
pisara | 30.7.2006 klo 21:50:47