Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

ajatuksia

Olenko jotenkin outo,kun en hysteerisesti käyttäydy ja voivottele omaa menetystäni ympäriinsä?Koen jollain kumman lailla niin vahvasti(en erityisen jumalan olemassa oloon luottavainen)ettei mieheni ole meitä jättänyt!Onkohan tämä minun oma suojautumis keino vai mitä?Toki itkeä tirauttelen vähän väliä mutta on hetkiä jolloin on kovin järkevä ja selkeä ehkä joidenkin mielestä jopa kova.Epätoivo valtaa mielen,kun pitää kaiken maailman asioista päättää yksin ja vieläpä seisoa sanojensa ja tekojensa takana.Mieheni ja lasteni isän kuolemasta on reilu 4kk.Minua ainakin mietityttää miten osaan lapsemme yksin kasvattaa,olimmehan me yhdessä yli 20v ja yksin aikuisena olo tuntuu todella orvolta.Jos jaksanette ottakaa jonkinlaista kantaa...
kamari | 28.8.2006 klo 13:18:55