Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Pian vuosi siitä kun Äitini ja mieheni isä lähtivät enkelten maailmaan!
Hei Pita,ja syvä osanottoni suureen suruusi.Ihan kuin olisin lukenut omia ajatuksiani. Itselläni on kokemusta samankaltaisesta surusta: menetin 1 1/2 v sitten äitini, joka sairasti myös (levinnyttä) rintasyöpää. Äitini oli vain 53-vuotias ja itse olin 35-v ja 2 kouluikäistä lasta. Äiti kävi läpi monet leikkaukset ja korjausleikkaukset, rankat sytostaatti- ja sädehoidot ja niistä huolimatta syöpä levisi pari kertaa ja lopuksi teki metastaaseja päähän! Äidillä oli kyllä oireita (huimausta, unohtelua jne,) mutta kaikki luulivat niiden olevan sivuoireita rankoista myrkyistä. Juhanuksena 2005 hän oli huonossa kunnossa ja joutui lähtemään sairaalaan. Siellä hänet kuvattiin ja ne metarit löytyivät. Niitä ei voitu leikata eikä hän ehtinyt sädehoitoon, vaan menehtyi VIIKON KULUTTUA.
Se oli kyllä sellainen shokki ja on edelleen että sitä ei ensin käsitä, hyväksy eikä unohda koskaan. Kun menettää rakkaan äidin, joka oli kuin se puuttuva sisko ja paras ystävä, joka ymmäsi jo puolesta sanasta ja jonka kanssa voi jakaa kaiken... Se jättää tyhjyyden sisään eikä sitä voi korjata. Luin jostain että kun menettää äidin, niin menettää yhden ilmansuunnan. Se oli osuvasti sanottu ja totta.
Tottakai on ihanaa, että on perhe ja mies joka ymmärtää ja kaipaa lähes yhtä paljon anoppiaan. Lapsia käy surku, kun ei ole rakasta isoäitiä, jolta voisi oppia niin paljon.
On väärin kun nuoren, elämänhaluisen ihmisen elämä loppuu kesken ja niin paljon jää tkemättä ja kokematta.
Onneksi on muistoja, joita voi vaalia ja katsoa valokuvia, vaikka se saakin itkemään ja kaipaamaan. Huomaan, että kokemus sai minut elämään vahvemmin ja nauttimaan jokaisesta hetkestä. Mieheni välillä joutuukin jarruttämaan vauhtiani, kun varaan pari kolmekin matkaa eli ne matkat jotka jäi tekemättä äitini kanssa.
Voimia sinulle ja puhu ystäviesi, perheesi ja vaikka täällä vertaisten joukossa. Ei se tyhjyys ja orpous poistu, mutta ajan myötä suurin hätä helpottaa ja suru jalostuu ja muuttaa muotoaan.
lämpimin ajatuksin Heisku
- Re: Pian vuosi siitä kun Äitini ja mieheni isä lähtivät enkelten maailmaan!Heisku