Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Syöpä voitti, me muut hävittiin

Kiitos Aavikkotuuli, otan myös osaa sinun suruusi! Haleja sinulle!

Aivan, puhuminen menee itkuks.. Jotenkin minusta tällä hetkellä tuntuu että kun "pidän asiat sisälläni säilyy jonkinmoinen järjestys".. heti kun famustani puhutaan niin tunteet valtaavat ja itkuks menee..

On aivan käsittämätöntä että häntä ei ole olemassa enää -vuosi sitten aika tarkalleen saimme (väärän tiedon!) että kasvain ei olisi pahanlaatuinen.. Meni koko viime kesä ja hän meni hounompaan kuntoon. Uuudet kokeet ym...elokuun lopussa saimme uuden tiedon, kasvain oli sittenkin syöpä... Satuin olemaan paikalla kun lääkäri tuli. Lääkärin puhuttua pyysin anteeksi, ja sanoin että nyt tulee itku..kävelin sairaalan käytävälle ja soitin isälle. Huusin puhelimeen KUOLEEKO FAMU NYT???!! Muuta en saanut sanottua.
Sitten aloitettiin hoidot joka olivat liian raskaat, pakko jättää kesken, lisättiin kotipalvelu ja ruokapalvelu...sairaalaan-kotiin-sairaalaan-kotiin. Sairaalaan, eristykseen (clostridium) taas kotiin....siinä se syksy meni. Kova huoli koko ajan, mutta famuni ei koskaan valittanut!
Jouluksi hän pääsi kotiin, isäni kantoi hänet autoon ja autosta isäni kotiin. Heti joulu pyhien jälkeen sattohoito aloitettiin. Sairaala-kotiin-sairaala-kotiin rumba JATKUI (mietin missä se hieno ja arvoa täynnä saattohoito oli, se missä kuolevan potilaan toiveita edes yritettäisiin huomioida...hoitajissa oli suuria eroja. Opin nopeasti näkemään kenen kanssa "kannatti" puhua.. Jäi outo fiilis koko saattohoidosta -ikäänkun se ei toiminnut...)

Lauantaina on hautajaiset, painaa mieltäni kovasti. Päivä tulee olemaan raskas. Famuni oli monelle rakas ja tärkeä. Tyttäreni, 6v., tulee mukaan. Hänestä saan voimia.
MangoMeloni | 6.5.2008 klo 20:52:07