Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Äitini kuoli-en tiennyt sairauden vakavuutta

Hyvä Mariamaria,
Et ole yksin ihmettelemässä läheisen päätästä olla kertomatta vakavasta sairaudesta kenellekään. Mutta äitisi on nyt rauhassa, toivon että se ajatus voisi sinua lohduttaa.

Siis sinulla oli kaksi päivää aikaa totuttautua tietoon, että äitisi menehtyy. Minun katkera tehtäväni oli kertoa nuorille lapsilleni, silloin tytär 12, pojat 11 ja 9, että heidän isänsä, ex mieheni, ei parane, kun olin koko ajan odottanut ja toivonut että hän itse puhuisi sairautensa vakavuudesta heille. Sinä iltana isä oli jo tajuton, ja muutama tunti sen jälkeen tasan kaksi vuotta sitten tähän aikaan hän kuoli. Vielä surullisempi tehtäväni seuraavana aamuna oli herättää lapseni kertomalla että isä on poissa ja nyt lähdemme katsomaan häntä sairaalan kappeliin. Nämä kaksi vuotta olen ihmetellyt, miksi sairas "suojelee" läheisiään jättämällä kertomatta totuuden sairaudestaan. Minua ja lapsiani heidän isänsä menettely ei ole auttanut yhtään, suru ja kaikki muu kun ihminen kuolee, tuli sitten yhtenä shokkina meidän kaikkien päälle. Sen perjantain, johon heräsimme, muistamme meidän perheen pitkäperjantaina. En enää oikein kunnolla muista loppuvuotta, se oli yhtä kaaosta järjestäessäni ex-mieheni asioita, hän oli itseltäänkin kieltänyt ilmeisesti sairautensa, koska ei ollut järjestänyt yhtään mitään asioitaan, asunto, tavarat ja henk. koht paperit ym olivat ihankuin hän olisi vain lähtenyt matkalle ja tulossa huomenna takaisin.

Löysin nämä keskustelusivut vasta melkein vuosi ex-mieheni kuoleman jälkeen, sinun tavoin minäkin ahdistuksissani etsin lohdutuksen kanavia. Löysin korvaamattoman avun täältä suruuni ja tiedonjanooni samanlaisen menetyksen kohdanneiden kanssa.

Nuorimmaiseni myös valvoi tänä yönä myöhään, kävi ennen nukkumaanmenoaan katsomassa isänsä kuvaa muistelupöydällä. Odotan, että tuikut sammuvat, pyydän enkeleitä viemään valon ja lohdutuksen hänen sielulleen, joka mahdollisesti ikävöi lapsiaan, minä yritän kasvattaa heistä hyviä ihmisiä, olla samalla äiti ja isä heille, vaikka se ei helppoa ole, sen tietävät kaikki te ystävät, jotka olette menettäneet lastenne toisen vanhemman tälle kamalalle taudille.
Voimia, siunausta, äidillinen halaus, kaikkea hyvää sinulle, Mariamaria!

Lämmöllä Tuulapirkko
tuulapirkko | 22.7.2007 klo 02:54:06