Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Isäni nukkui pois...

Olen täällä jonkin aikaa lueskellut näitä kirjoituksia, ja se on kummasti helpottanut oloani.
Nyt ajattelin kirjoittaa tänne itsekkin. Isäni tosiaan nukkui pois 22.2.2006, eli vain vähän aikaa sitten. Kaikki kävi niin nopeasti, etten tiedä olenko vieläkään oikein tajunnut tapahtunutta? Isäni oli niin sanotusti terve mies, tai niin lääkärit ainakin väittivät. Hän sai tietää syövästään vain viisi päivää ennen kuolemaansa.
Loppuvuodesta hän sairastui keuhkokuumeeseen, joka hoidettiin normaalisti antibiooteilla. Marraskuun lopussa isä lähti vielä vajaan kahden kuukauden työmatkalle brysseliin. Siellä alkoi sitten selkä- ja issias säryt, joita hoidettiin lääkärin määräyksestä tulehduskipulääkkeillä hänen palattuaan suomeen tammikuun alussa. Lääkärikäyntejä oli useita, sillä särky ei vain hellittänyt. Hierojallekkin hänet passitettiin pariin otteeseen. Apua ei siitäkään ollut! Helmikuun alussa lääkäri laittoi kaks:iin lähetteen tarkempia tutkimuksia varten. Röntgen kuvissa oli ilmennyt joitain vaarattomia rustopiikkejä nikamien välissä. Kipu kuitenkin vain paheni, ja isäni kyllästyi odottamaan. Hän varasi yksityisestä sairaalasta ajan itselleen. Siellä häntä kuvattiin ja tutkittiin kaksi päivää. Diagnoosi oli 16.2.2006 erittäin laajalle levinnyt syöpä! Sitä oli ainakin keuhkoissa, maksassa ja luustossa erittäin runsaasti. Tuolta reissulta isä palasi vielä kotiin tuona torstai päivänä. Sunnuntaina tuska oli niin kovaa, että ambulanssilla hänet vietiin terveysasemalle, ja sieltä ma aamuna sairaalaan. Sen enempiä tutkimuksia hänelle ei ehditty tehdä, vaan hän nukkui rauhallisesti pois aamuyöllä 22.2.
Minulle ja siskolleni tuo diagnoosi selvisi vasta sinä maanantaina jolloin isämme sinne sairaalaan vietiin. Tämä oli ilmeisestikkin hänen tahtonsa, eikä hän halunnut aiheuttaa meille murhetta ja surua etukäteen. Olisin tosin halunnut nähdä vielä rakkaan isäni, mutta myöhästyin 12 tuntia. Olimme juuri mieheni ja lasteni kanssa lähdössä vaaria katsomaan kun tuo suruviesti tuli... Välimatkaa kun meillä oli melkein 800 km. Kukaan ei osannut näin nopeaa poismenoa odottaa, ei edes lääkärit. Todella pahalta tuntuu, mutta pitää vain ottaa päivä kerrallaan. Hautajaisetkin kun ovat vielä edessäpäin. En olisi halunnut näin nuorena luopua isästäni...Hänkin oli vasta 58 vuotias.
Harriet | 5.3.2006 klo 22:48:58