Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Surun murtama,auttaisiko joku ymmärtämään?

Hei hipsu86,

otan sydämestäni osaa suureen suruusi. En varmaan osaa auttaa sinua ymmärtämään tätä elämän epäreilua arpapeliä, mutta halusin ilmaista sinulle osanottoni ja ymmärrykseni. Tuska ja suru voi tuntua välillä liian vaikeilta kestää. Minun elämäni romahti 26.9.08, kun oma rakas kultasiskoni nukkui pois 44 vuoden ja 15 päivän ikäisenä. Hän menehtyi levinneeseen rintasyöpään ja siitä johtuneeseen maksan toiminnan loppumiseen. Muistan kun eilisen päivä, kun isäni soitti minulle eräänä syyskuun päivänä -06, että siskoni viisi vuotta sitten leikattu ja hoidettu syöpä on uusiutunut etäpesäkkeinä ja siskoni on sairaalassa. Se oli ensimmäinen kauhun hetki minulle. Tiesin, mitä levinnyt syöpä tarkoittaa. Kaksi vuotta meni pelossa, toivossa, epätoivossa, odottaen hoitojen purevan, odottaen seuraavan hoidon purevan, sitten sitä seuraavan hoidon... Mutta syöpä vaan jatkoi leviämistään. Siskoni sai onneksi olla kotona ja viettää näennäisen normaalia elämää hoitojen välillä, mutta pelko oli koko ajan läsnä. Myös meillä läheisillä. Sitten viime syyskuussa siskoni meni sairaalaan taas tarkoituksena vaihtaa hoitoa, mutta hän sai kuumeen ja joutui jäämään sairaalaan odottelemaan kuumeen laskua. Tuli täytenä yllätyksenä kaikille, että sitten 26.9. aamuyöllä siskoni oli nukahtanut rauhallisesti ja siirtynyt tuonpuoleiseen elämään. Olin edellisenä iltana hänen luonaan ja hän oli väsynyt, mutta kuitenkin ihan "kunnossa". Silti... sain lohtua siitä, ettei hän joutunut olemaan pidempään sairaalassa, jota hän inhosi yli kaiken, vaan sai yllättäen siirtyä toiseen maailmaan jatkamaan elämää. Uskon vahvasti, että nyt Tiina on onnellinen, terve, iloinen. Ja että sitten tavataan, kun on minun aika siirtyä sinne. Mutta tunnen, että tämä oli niin väärin! Siskoni oli maailman kiltein, empaattisin, ihanin, kultaisin ihminen. Hän piti oman tuskan, pelon, murheen itsellään ja näytteli "reipasta" meille. Olin aivan shokissa ensimmäiset päivät kuoleman jälkeen. En tuntenut mitään, kun kävimme isäni ja äitini kanssa sairaalaan kappelissa sanomassa hyvästit siskolle, en tuntenut hautajaisissa mitään, ihmettelin, kun ihmiset itkivät. Sitten muutaman päivän päästä vasta ymmärsin, mitä on tapahtunut ja suru, tuska, epätoivo, lohduttomuus iski. En voi vielä liki vuoden päästäkään sanoa, että olo olisi kovin paljon helpottanut. Välillä iskee sellainen kaipuun ja tuskan puuska, että tuntuu, että sydän tulee rinnasta ulos. Ja välillä edelleen en voi uskoa tätä. Ja sitten ajattelen, että siskoni oli niin ihana ihminen, että Jumala laskee hänet takaisin tänne kaipaamaan jääneiden luo. Siskoni pikkuinen kummipoika 4 v. kyslee vieläkin, että tuleeko Tiina, onko tuo Tiinan pyörä, onko Tiinalla meitä ikävä, vilkutetaan Tiinalle taivaaseen. Ja minua itkettää.
Haluan toivottaa sinulle ja kaikille siskosi läheisille paljon voimia ja jaksamista. Ei minulla ole sanoja, jotka auttavat, mutta toivon sinun jaksavan kahlata hetken ja päivän kerrallaan. Toivon, että sinulla on läheisiä, jotka kuuntelevat ja tukevat sinua. Välillä ei tarvitse jaksaa muuta kuin hengittää. Olet ajatuksissani ja lähetän sinulle lämpimän virtaalihalauksen. Kirjoittele ajatuksiasi tänne tai vaikka yksityisviestinä minulle, jos vain haluat.

tervehtien Murmeli1
Murmeli3 | 14.8.2009 klo 11:10:04