Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Surun jakamisen vaikeuksia?
Menetin Äitini (63v.)syövälle melkein neljän vuoden taistelun jälkeen. Nuo vuodet olivat melkoisia ylä- ja alamäkiä rytmitettyinä sytohoitojen tahtiin. Vuodet olivat myös täynnä toivoa, taistelimme viimeiseen asti, haimme uusimmat virushoidot, mutta mikään ei sitten enää auttanut. Ihmettelen, miten aina jaksoimme nousta uudelleen taistoon, mutta onneksi emme luovuttaneet ennekuin se oli vasta väistämätöntä. Yritimme nauttia elämästä, vaikka sairaus häilyi mustana pilvenä yllämme. Ehkä saamme kiittää tästä urheaa ja rohkeaa Äitiäni. Saimme voimia perheessä toisiltamme. Olimme loppuun asti Äidin lähellä.Olemme olleet perhe, joka on aina pystynyt puhumaan niin hyvistä kuin huonoista asioista suoraan, mutta huomaan, että tämä tilanne on vaikea. Isälläni, siskollani ja minulla on kaikilla omat surut, jotka kulkevat omaa tietään. Meillä aikuislla tyttärillä on tietysti erilainen tilanne kuin isällämme. Meillä on omat perheet ja omat elämät, tietysti ei mene päivääkään, ettenkö mieti ja kaipaa Äitiäni. Lapsemme pitävät meidät elämässä kiinni. Isämme elämä on muuttunut eniten, toinen puoli elämästä on poissa. Olen tosi huolissani Isästäni, hän kyllä pärjää arkiaskareissa hyvin, mutta on varmasti yksinäinen. Asumme lähekkäin ja soittelen hänelle päivittäin. Hän käy meillä, vietämme osia lomista yhdesssä, kuten ennen Äidin kuolemaa. Joskus tuntuu, että minun oma suruni jää taka-alalle, kun yritän olla vahva ja tukea Isääni. Mietin aina välillä, että olemmeko sittenkään toistemme parhaita kuuntelijoita tässä tilanteessa. Pelkään, etten osaa tukea Isääni oikein, että en esim. anna hänen purkautua 'loppuun', vaan alan lohduttaa häntä ja yritän puheillani poistaa hänen pahaa mieltään. Hänellä on tietenkin kova tarve puhua, ja asiat varmaankin asettuvat ajan myötä lokeroihinsa, kun niitä puhuu useamman kerran. Onko kenelläkään samanlaisia tuntemuksia / kokemuksia?
- Surun jakamisen vaikeuksia?umpikuja
- Re: Surun jakamisen vaikeuksia?tigemauk