Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Yleistä syövästä
Re: PV:läiset
Hei kaikille taas minunkin puolestani!Perinnöllisyyskeskustelu kiinnostaa. Siitä on tuolla
nettisivuilla monenlaista erilaista versiota. Jossain
oli, että tauti ei niinkään olisi perinnöllinen kuin
itse hankittu. Amerikkalaisilta pv-nettisivuilta taas
joskus luin, että pv-potilaiden lapsia kehotettiin
mainitsemaan vanhempansa sairaudesta ja heidän hemo-
globiiniaan tulisi tarkkailla aika ajoin. Minulle
kromosomitestistä puhuessaan lääkäri viimeksi sanoi,
ettei minun nyt missään nimessä pidä alkaa ajattelemaan,
että minun pitäisi viedä lapsenikin heti testattavaksi.
Ilmeisesti siis perinnöllisyydestä ollaan montaa mieltä.
Kuitenkin jo omien vanhempieni sairauksia miettiessäni
tulen siihen tulokseen, että voi olla, ettei sekään
nettiväite pidä paikkaansa, että pv kulkisi suvussa,
mutta hyppäisi aina yhden sukupolven yli. Sen mukaan
meidän pitäisi pelätä lastenlapsiemme/tulevien lasten-
lastemme puolesta.
Tauti taitaa olla edelleen niin harvinainen, ettei siitä
tiedetä tarpeeksi. Kertoilkaa kuulumisianne tämän suhteen.
Kiinnostaa kovin.
Kaikkea hyvää ja hyvää kevättalven alkua teille kaikille!
Puna06
- PV:läisetiita61
- Re: PV:läisetiiris
- Re: PV:läisetiiris
- Re: PV:läisetArtsi
- Re: PV:läisetleilahelena
- Re: PV:läisetPuna06
- Re: PV:läisetvappu
- Re: PV:läisetkuusinen
- Re: PV:läisetleilahelena
- Re: PV:läisetPuna06
- Re: PV:läisetpippo
- Re: PV:läisetrallu
- Re: PV:läisetkarvinen