Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Yleistä syövästä
Re: Syöpäkö taistelulaji?
Minulle syöpä ei ole taistelulaji. Omasta itsestäni, omien kudosteni virheellisestä toiminnasta syöpä on muodostunut. Ei ole ollut elimistöni ulkopuolelta tullutta "vihollista", joka syövän aiheuttaisi. Miksi taistelisin itseäni vastaan?Ymmärrän kyllä lööppien julkkiksia. Julkisuus tekee heille syövästä raskaamman kuin tavikselle. Mutta ovatko he vahvempia kuin tavikset? Itse en olisi pystynyt heti hoitojen jälkeen menemään töihin, mutta varsinkin ministerit tuntuvat olevan terästä. Leikkauksista ja hoidoista välittämättä on töihin mentävät, ovathan he niin tärkeitä ihmisiä. Maailma pysähtyy, jos he pitävät sairaslomaa.
Jospa joskus olisi lehdessä juttu, jossa syöpään sairastunut kertoisi murtuneensa täysin, itkeneensä silmänsä punaiseksi, menettäneensä yöunensa, tunteneensa itsensä melkein kuolleeksi sytostaattihoitojen jälkeen, kokeneensa tulevaisuuden mustaksi ja menettäneensä toivonsa. Mutta kaikesta huolimatta on vielä hengissä.
- Syöpäkö taistelulaji?kokenut
- Re: Syöpäkö taistelulaji?Hempukka
- Re: Syöpäkö taistelulaji?Tiltu_R
- Re: Syöpäkö taistelulaji?Talvio
- Re: Syöpäkö taistelulaji?tiina46
- Re: Syöpäkö taistelulaji?Kirsikka