Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Yleistä syövästä
Re: Miten kertoa pienille lapsille?
Hei HarvinaisuusLapsia ei pysty huijaamaan, he ajattelevat kyllä kuolemaa vaikka sanoisitkin, että tauti voidaan parantaa. Erityisesti heitä kiinnostaa, kuka on hoitamassa heitä, silloin kun sinä olet pois, ja oletko Sinä todella kuolemassa tähän sairauteen vaiko et. Vastaukset on hyvä miettiä valmiiksi ja valmistaa lapsia tulevaan, vaikka yhtä viisasta on myös elää tätä hetkeä ja luoda turvallisuudentunne joka päivään kerrallaan.
Minun lapseni ovat pian 8- ja 6-vuotiaat. Heille kerroin asiat yksi kerrallaan huomista mahdollisimman rauhallisesti ennakoiden. Esikoinen kyseli jo leikkaussaliin mennessä kuolemasta ja siitä, kuka pitää heistä tulevaisuudessa huolta. Vaikka olinkin miettinyt vastauksen, tuntui että asia jäi poikaani askarruttamaan, ja hän kyselikin paljon, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen. Mahdollisuuksien mukaan kerroin hoidoistani ja siitä etten ole vielä kuolemassa.
Tässä vaiheessa hän löysi Astrid Lindgrenin Veljeni leijonamieli -kirjan. Hän halusi, että luin sitä hänelle iltaisin, ja näin myös tein vaikka tuntuikin siltä että pala oli aina kurkussa. Monta kertaa menin kirjan lukemisen jälkeen itkemään, vaikka aina lukiessani kykeninkin hillitsemään itseni. Hän katseli myös videolta Henkien kätkemän uudestaan ja uudestaan, kunnes unohti asian ja alkoi leikkiä taas tavallisia leikkejään, siinä vaiheessa kun sytostaatit alkoivat olla arkipäivää. Hän ymmärsi, että olin parantumassa taudistani, ja eläisin heidän kanssaan vielä pitkään.
Pikkuveli (tuolloin 4,5 -vuotias) ei ollut ollenkaan kuolemasta huolissaan. Sen sijaan hän kyseli, miksi äidin nänni oli leikattu, ja koska uusi kasvaa takaisin. Hänellä oli siihen keinojakin, miten nänni saattaisi kasvaa takaisin, ja hän kirjoitteli minulle reseptejä että paranisin mahdollisimman pian. Tätä ihanaa optimismia ja huolenpitoa muistelen vieläkin lämmöllä, samoin kuin sitä, miten alkuvaiheen kriiseissä itkeskelin yksin makuuhuoneessamme miehen nukuttuessa lapsia. Yhtäkkiä kuopukseni karkasi luokseni, kävi halaamassa minua sängyssä ja sanoi: "En unohda Sinua äiti, me tapaamme vielä!" . Silloin tiesin, että huoleni tästä lapsesta on aivan turha. Dysfasiastaan huolimatta hän tulee pärjäämään, ja voin kerran kuolla aivan rauhallisin mielin.
Enkelit ovat rinnallamme ja he ovat näitä ihania lapsia. Heissä on ajatonta viisautta, ja heidän takiaan jokainen elää ja myös kuolee.
T. Karhutar
- Miten kertoa pienille lapsille?harvinaisuus
- Re: Miten kertoa pienille lapsille?Karhutar