Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Yleistä syövästä
Re: Kantasolun sisar luovuttaja
Loretta,en ole ihan varma mitä ajat takaa ja mitä tukea varsinaisesti tarkoitat tarvitsevasi. Ei siis tarvitse olla edes luovuttaja, että tuntee kuten sinä tunnet, että ottaa sylipainin kuoleman kanssa ja 'sairastaa' terveenä rinnalla. Että on henkisesti raskasta ja valtava huoli ja kaipaa tukea jaksamiseensa ja järjissä pysymiseen. Riittää ihan vaan että on omainen tai läheinen. Todellakin kuten edellä oleva mainitsi, potilaat itsekin joutuvat pyytämään psyykkistä tukea muualta, kun hoitavan yksikön resurssit yleensä riittävät vain perussairauden taitavaan hoitoon. Myös omaiset joutuvat näkemään sen vaivan ja tukea varmaan voi kysellä syöpäneuvontapaikoista tai omalta työterveyslääkäriltä tai TK:sta tai mielenterveystoimistosta. Itse olen menettänyt ennen omaa syöpääni oman 12v lapseni vaikeaan neurologiseen sairauteen ja on todellakin kokemusta siitä, että sitä henkistä tukea pitää vaan jollain tavalla itse kurkottaa, vaikka ei meinaisi jaksaakaan. Mitään ei kukaan ole tullut tarjoamaan ja pyytämälläkään ei ole ihan helposti tukea löytynyt.
Kantasoluluovuttaja-asiaan minulla on tietynlainen näkövinkkeli. Lapseni harvinaiseen sairauteen on kokeiluluontoisesti tehty kantasolusiirtoja ulkomailla, joka tosin ei paranna jo tapahtuneita hermotuhoja, vaan ainoastaan voi tautia hidastaa ja uskaliaimmissa toiveissa jopa sen pysäyttää. Mutta lapseni oireet olivat jo liian pitkällä hyötyäkseen siirrosta. Kuitenkin tätä ennen koko perheen sopivuus luovuttajaksi tutkittiin ja pikkusiskoon lääkärit keskittivät suurimmat toiveensa. Tällöin hän oli vasta 6-vuotias. Annettiin ymmärtää, ettei hänelle mitään riskejä luovutuksesta ole ja jonkun verran kipua aiheuttaa. Fyysisesti ei siis mitään sen suurempaa. Ja henkisesti itse ajattelen, että luovuttajana toimiminen toisi suurta tyydytystä, voida olla välikätenä rakkaan jatkoelämälle. Rakkauden osoitus sekin. Ja toisi suurta huojennusta kun voi tarjota toiselle edes mahdollisuuden paranemiseen, osallistua konkreettisesti hänen sairautensa hoitoon ja auttamiseen. Meidän perheestä kukaan ei sopinut lapsemme luovuttajaksi ja tunnen nahoissani aivan liian hyvin sen mitä on kun ei ole mitään keinoa parantaa lapsen tautia tai edes yrittää hidastaa sitä, eikä voi muuta kuin vain sivusta seurata oireita lievittäen ja saattohoitaen.
Kuoleman varjossa eläminen on rankkaa ja epävarmuus sekoittaa elämän. Siltä ei voi välttyä näissä jutuissa, mutta kantasoluluovutuksen/siirron osalta voit ajatella, että sinä luovuttajana teet sen minkä voit ja osaat, eli lahjoitat kantasolujasi ja se kaikki muu siitä seuraava on taitavien lääkäreiden ja Jumalan käsissä. Jos luovutukseen/ siirtoon liittyen joku asia askarruttaa, niin sinuna kysyisin sitä hoitavalta lääkäriltä. Muuten kannattaa löytää vertaistukea tai ammattilaisen tarjoamaa henkistä tukea.
Onnea kantasolusiirtoon ja voimia Sinulle ja ennenkaikkea sisarellesi tulevaa ajatellen.
- Kantasolun sisar luovuttajaloretta
- Re: Kantasolun sisar luovuttajatiltu