Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Elämä syövän jälkeen

Voi helvetti, kun rankkaa tämä elämä on

Minä oon tässä kärsiny jo vuodesta 2003 asti tämän sairauteni kanssa. Mä olen ihan solmussa ollu siitä lähtien, kun sairastuin. Lyhykäisyydessään olen maannut leikkauspöydällä viiden vuoden aikana seitsemän kertaa. Eikä mitään pikkuleikkauksia ole kaikki olleet. Olen saanut sädehoitoa ja sytostaatit jne... Olen koko sairauteni ajan painanut kovaa duunia, opiskelijana ja työelämässä nyt. Opiskelu aikana olin suoraan sairaalasta luennoilla ja en levännyt yhtään. Nyt työelämässä painan ihan kun mitään ei olisi tapahtunut. Sairasta, mutta ajattelin ettei tämä syöpä saa viedä milliäkään minun normaalista elämästä.
Nyt sitten sain ekan kerran hyviä uutisia. Kasvaimet keuhkoissa ei ole kasvaneet vuoteen. Ilmeisesti sytostaatit auttaneet. Jalan kasvain on poissa tekonivelen ansioista.
Noh. Mitäs nyt, pelkään ihan hulluna etten paranekaan. Viisi vuotta nyt seurataan ja jos kasvaimet ei kasva niin sairaus on ohi. Kaiken kärsimyksen jälkeen, odotella vielä viisi vuotta, kylläpä ottaa päähän. Eikö tämä koskaan lopu. Tilanteeni oli tosi huono ennen sytostaatteja ja kuoleman mahdollisuus oli hyväksyttävä. Nyt kun pitäisi mennä hyvin niin kokoajan pelkään ja epäilen pienintäkin tuntemusta syöväksi. Pelkään kuolemaa taas. Olen lopettamassa masennuslääkkeiden syöntiä ja se varmaan ensi alkuun ahdistaa. Mistä minä voisin saada apua? Mä en enää jaksakkaan, vaikka tähän asti oon painanut kun hullu. Tekisi mieli painua sairaslomalle. Miten myönnän ettei mun pää kestäkkään? Jos voisin katsoa tilannettani sivullisen silmin näkisin sen paremmin, mutta kun elää tätä kärsimysnäytelmää niin asiat on ihan usvan peitossa. OOnko mä sitte huono ihminen jos en jaksakaan vaikka kaikki pitäisi olla paremmin kun ennen? Mä en jaksa enää. Eikö oo aika itsekästä vaan ajatella omaa jaksamistaan? Nytkin tässä itken ja töissä vielä.
Ellikkä | 8.7.2008 klo 15:01:19