Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Hoidot ja seuranta

Re: yksin

Hei!

Hyvä, että olet ottanut esille tämän asian. Sairastaminen ei ole kenellekään helppoa, mutta minusta on oikein, että yksinäisyydestä voi keskustella.

Itselläni oli parisuhde vielä keväällä, mutta mieheni lähti siitä syystä, että ei ollut onnellinen, kun minä olin sairas. Hän halusi löytää naisen, jonka kanssa voisi olla onnellinen.

Arvostelematta hänen päätöstään sen enempää sanon, että itse olin paljon onnellisempi, kun parisuhteemme oli vielä olemassa, vaikka hän ei varsinaisesti tukenutkaan minua sairaudessani. Silti minulla oli muuta ajateltavaa ja ihminen, jonka kanssa yhdessä tehdä kaikenlaista kivaa.

Minäkin olen kiinnittänyt huomiota niihin pariskuntiin, jotka käyvät yhdessä sairaalassa. Pariskunnat voivat heti vaihtaa ajatuksia liittyen siihen, mitä lääkäri on sanonut tai miten joku toimenpide on sujunut. Itse menen yksin kotiin miettimään, mitä sanottiin, mitä tapahtui. Ei ole ketään kenelle kertoa.

On myös totta, että käytännön asiat ovat monesti hankalia yksin asuvalle. Kun on väsynyt hoidoista, ottaa lujille pelkkä ruokakauppaan meno, saati sitten eri virastoissa juokseminen kaikenmaailman hakemusten kanssa.

Ongelmia on kaikilla, esim. niillä joilla on pieniä lapsia hoidettavana. Silti on hyvä, että tästäkin puolesta voi vaihtaa ajatuksia. Monesti tuntuu, että yksinäisyys on sellainen aihe, josta ei saisi puhua.

Aina tulee joku sanomaan, että ei parisuhteessakaan helppoa ole... tai että kaikki ihmiset ovat loppujen lopuksi yksin itsensä kanssa. En tiedä, miksei yksinäisyyttä saisi kokea ongelmana... miksi se on jonkinlainen tabu Suomessa, jossa yksinäisiä riittää.

Titenkin on niitäkin, jotka ovat omasta valinnastaan yksin ja ovat tyytyväisiä. Heillä on siihen täysi oikeus. Meitä jotka haluaisimme kuitenkin löytää jonkun, joka tuo iloa elämäämme ja samalla ymmärtää sairauttamme, on varmaan paljon. Itse kuitenkin koen, että kaljuna, naama paisuneena ja punaisena on aika vaikeaa lähteä ketään etsimään.

Ei auta kuin tsempata! Pitää vain jaksaa rakastaa itse itseään, välittää itsestään ja uskoa, että on ihan hyvä ihminen vaikkei sitä kukaan ole sanomassakaan.

Tsemppiä kaikille hyville ihmisille ja jaksamista hoitojen kanssa!

maris
maris | 6.9.2008 klo 20:54:07