Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Hoidot ja seuranta
Re: Hodginin tauti
Pohdin pitkään osallistunko keskusteluun.Tyttäreni(18v.) sairastui kymmenen vuotta sitten ja isäni(60v.) 80-luvun alkuvuosina. Alkuvaiheessa heillä oli lymfoomia pernassa. Hoidot ovat tietysti kehittyneet, mutta jokaisen hoitokerran jälkeen olo oli pahempi kuin edellisellä kerralla ja jatkui pidempään. Hoidon vaikutuksista kannattaa kertoa lääkärille, osaa haittavaikutuksista voidaan ehkäistä lääkkein.Ruuasta sen verran, että jatkuva paha olo vie tietysti ruokahalun, mutta jotakinhan olisi syötävä. Ruuan sisällä pysymistä meillä auttoivat: -pienet annokset(joskus jopa pari lusikallista), -kylmät ruoka-aineet: jäätelö, pirtelö, jääkaapissa pidetyt hedelmät, -neutraalit maut: vanilja, banaani,yms. -vehnäpohjaiset leivonnaiset, kuten rinkilät ja Marie-keksit. Myös muille valmistetun ruuan piti pahimpina päivinä olla tuoksutonta, jopa omat lempiruuat saivat vatsan kiertämään. Jos ruokamäärät jäävät vähäisiksi kannattaa hankkia apteekista ravintojuomia. Ne ovat hintavia, eivätkä edes kovin hyvänmakuisia. Me pakastimme ne jääpalapusseihin ja hieman pehmenneinä, ne kuuleman mukaan menettelivät. Suolan saanti oli ongelma, sillä kaikki oli joko liian maustettua tai mahdotonta niellä. Isälläni oli tapana imeskellä suolaisia lihatuotteita ja tyttäreni nuoli suolakidettä. Ruuan terveellisyyttä ei kannata miettiä, vaan on parasta syödä sitä mikä maistuu ja mikä pysyy sisällä.
Tyttärelläni olivat kiusana voimakkaat säryt. Niitä helpotettiin tietysti särkylääkkein, mutta apua tuntui olevan, myös villahuovasta - keinokuitu ei auttanut. Huopa käärittiin suhteellisen tiukkaan särkevän paikan ympärille. Joskus petikaverina oli kuumavesipullo. toisinaan taas kylmävesipullo. Me teimme pullot ihan tavallisista lasipulloista, jotka sitten sujautettiin sukkaan.
Ei kannata vertailla omaa vointia muiden vointiin. Ihmiset reagoivat hyvin eri tavalla hoitoihin. Hyvää kevättä teille.
- Hodginin tautivertaistukea kaipaava
- Re: Hodginin tautiriepu
- Re: Hodgkinin tautiKettu79
- Re: Hodgkinin tautivertaistukea kaipaava
- Re: Hodginin tautivertaistukea kaipaava
- Re: Hodginin tautivertaistukea kaipaava
- Re: Hodginin tautiriepu
- Re: Hodginin tautiToiveena
- Re: Hodginin tautiToiveena
- Re: Hodginin tautiToiveena
- Re: Hodginin tautialinore
- Re: Hodginin tautivertaistukea kaipaava
- Re: Hodginin tautialinore
- Re: Hodginin tautiToiveena
- Re: Hodginin tautivertaistukea kaipaava
- Re: Hodginin tautialinore
- Re: Hodginin tautivertaistukea kaipaava
- Re: Hodginin tautialinore
- Re: Hodginin tautikrista
- Re: Hodginin tautivertaistukea kaipaava
- Re: Hodginin tautiRusenz
- Re: Hodginin tautiarmiita
- Re: Hodginin tautiVaarain