Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Tappava keuhkosyöpä

moi. mun isällä todettiin vuonna 2004 keväällä kurkunpäänsyöpä,kylläkin sekin liian myöhään. Se päivä ei ikinä unohdu kun se kerto sen mulle, tuntui että siinä samassa kun se sen kertoi, olisin luhistunut pieneksi ja avuttomaksi ihmiseksi. Ei voi auttaa eikä tehdä mitään. Silloin ajattelin että kohta multa viedään isä pois... mulla oli se kuolema ja pelko päällimmäisinä ajatuksina, kunnes sitten hetkeks tuli valoa ja toivoa. Isältä leikattiin kurkunpää pois ja sai sädehoitoa. Vuoden verran se oli terve eikä ollut mitään, kunnes sitten syksyllä 2005 siellä todettiin etäpesäkkeitä ja joskus ihan 2005vuoden lopulla sille ruvettiin antaan sytostaattihoitoja, annettiin tammikuun ajan kun ei ne auttanut kun se kasvain oli levinnyt jo puheproteesin ympärille. Ja henkitorveen vaikka sitä ei mulle suoraan sanottukkaan, mutta tiesin sen jotenkin tai oikeastaan arvelin.. No tammikuu ja helmikuu oli sitä aikaa että isä oli jo niin huonossa kunnossa että välillä mietin että uskallanko sinne sairaalaan mennä sitä kattoon, laihtunut kovin. Mutta silti voitin pelon ja taistelin itseni kans loppuun asti. Isäni nukkui pois 14.3.2006. Tänään on tasan 8kk isän kuolemasta. Nyt olen jo pirteämpi ja selvinnyt siitä vaikka tulee vieläkin niitä päiviä kun tulee itku ja sitä mietin. Mutta minua taas lohdutti ja lohduttaa vieläkin se että isällä ei ole enää kipua, tuskaa eikä kärsimystä. Sen asian sisäistäminen, että omalla isällä on syöpä vie oman ajan. Ja sekin auttaa kun itkettää niin antaa sen itkun tulla heti. Toivottavasti tää mun tarina auttoi jotenkin edes sua.. Voimia sulle ja koitahan pärjäillä!!
mirkku | 15.11.2006 klo 00:14:37