Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lähipiirissä syöpäpotilas
Itsekkäistä itsekkäin vuodatus
Miten sitä voikaan hajota, kun tieto puolison sairaudesta saavuttaa? Ja tulee hyviä hetkiä, toivo vahvistuu ja jaksaa kantaa. Kunnes taas äkkiä sukelletaan, epätoivo ja pelko valtaa mielen, ahdistus ei jätä rauhaan. Unettomia öitä, tietoisuus siitä, että paluuta ei ole, tämä ei lopu enää ikinä. Vaikeus puhua asiasta, ääni sortuu ja itku vie sanat. Ja tilanteita, kun puhun asiasta kuin ulkopuolinen, viileästi, tunteettomasti, tosiasiat todeten. ”Mitä kuuluu? Miten viikonloppu meni?”: Kiitos hyvää (miksi kysyt noilla sanoilla, kun tiedät tilanteemme? Mikset kysy miten me jaksamme, tarvitsemmeko apua, voisitko kenties antaa aikaa lapsillemme? Rakkaani nukkui koko viikonlopun hoidoista väsyneenä, valvoin hänen untaan, seurasin hänen vointiaan, siivosin, kävin kaupassa, tein ruokaa, pidin häntä sylissä kun hän itki henkistä tuskaansa, annoin aikaa lapsille), ihan ok viikonloppu!Voiko tähän tottua?
Haen apua työpaikkani psykologilta. Hän kyselee tarkkaan puolisoni sairaudesta, ”miten ilmeni, miten hoidetaan, koska, missä”. Vastasi puheeseeni kommentein ”ahaa” (pelkään tulevaa, miksi ajattelen pahinta mahdollista, miten tästä eteenpäin?) ja ”ahaa”. Hän kommentoi mieheni hoitoja ”tukka lähtee” (mitä sitten?) ja päättää session kysymykseen ”onko teillä miehesi kanssa yhteisiä talvilomasuunnitelmia?” (pösilö, enkö juuri kertonut sinulle, ettei mitään lomasuunnitelmia toteuteta hoitojen vuoksi, kuuntelitko minua? ). Yllättäen tunnen olevani vahva, osaavani käsitellä kriisiämme paremmin, kuin ammattilainen, täysin ulkopuolinen ihminen. Lähetänkö työnantajani nimissä psykologille laskun ajasta, jonka istuin hänen luonaan, työaikana?
Töissä pitää jaksaa, ”on hyvä, että jaksat käydä töissä ja pitää kiinni arjesta”, (mutta kun tulee aamuja, etten jaksaisi nousta sängystä ja se arki on nyt kokonaan minun vastuullani, entä jos en jaksa niin kuka sitten jatkaa?). ”Yritä antaa itsellesi aikaa, jaksa käydä omissa harrastuksissa” (mutta kun en jaksaisi, ei huvita, en nauti harrastuksistani lainkaan). Rakkaani itkee pahaa oloaan, pidän hänestä kiinni, heijaan kuin lasta. Soitan syöpäyhdistyksen palvelevaan puhelimeen, miten tukea ja auttaa, olla vahva? Saan numeron, ”tule käymään, jutellaan”. Jutellaan, jutellaan, ”kuolemastakin olisi syytä keskustella, puhu puolisosi kanssa, mitä hän haluaa lapsilleen jättää” (miten, kun olemme vasta pikkuhiljaa tajuamassa tilanteen?). ”Kyllä se on hyvä varautua, vain aniharva tästä sairaudesta kuitenkaan kokonaan parantuu” (mitä? Keitä ovat ne yli 50% viiden vuoden kuluttua hengissä olevat, aniharvat? Valehdellaanko meille? Toivo?). ”Juttelen paljon myös lasten kanssa, jos haluat, voimme sopia tapaamisajan lapsillenne”, (haluatko kertoa heillekin, miten todennäköistä iskän menehtyminen tulee olemaan? Vai kerrottaisiinko vasta sitten, jos saattohoito on ainoa vaihtoehto? Lapset tietävät, miten vakavasta sairaudesta on kyse, se riittäköön toistaiseksi!). Ajan kotiin, puolisoni kysyessä tapaamisesta jotain menee rikki ja itken pitkään lohduttomasti. Rakkaani lohduttaa minua (väärin, minun pitää olla vahva!).
On huoli tulevaisuudesta, ystävä muistuttaa ”nyt menet kyllä asioiden edelle” (tämä on meidän elämä, tämä vaikuttaa ennen kaikkea meidän elämään). Tiedostan, että juuri nyt on hyvä. Ennen niin negatiiviset asiat eivät enää tunnu miltään, asiat saavat uudet mittasuhteet. Koen onnen tunteita, nautin läheisyydestä, halin lapsia ja puolisoani, ahmin ympäristöä, ihailen luontoa. Tuhlaan energiaani vain minulle tärkeisiin asioihin ja ihmisiin, olen itsekäs ja samalla muille hyvä. On vain tänään, tässä ja nyt. Olen kiitollinen pienistä asioista, joita olen aiemmin pitänyt itsestään selvinä. Ymmärrän, miten arvaamaton elämä voi olla, miten meillä kenelläkään ei ole ennustetta, ei tietoa tulevasta. Vielä, kun oppisin hyväksymään ja olemaan pelkäämättä. Onneksi tulee hyviä hetkiä, vielä toivo jaksaa kantaa!
Helpotti hieman, tämä itsekeskeinen vuodatus…
- Itsekkäistä itsekkäin vuodatusTiltukka
- Re: Itsekkäistä itsekkäin vuodatushilleviivi
- Re: Itsekkäistä itsekkäin vuodatushilleviivi