Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Uusi kierros alkaa...

Hei Anna82!Omalle äidilleni ilmeni syöpä vuonna 2004. Vasemman keuhkon ulkopuolelle ja oikeeseen rintaan. Se leikattiin.. Luulimme selvinneemme, mutta noin 1,5 vuoden päästä alkoi ilmetä kovia "aave särkyjä". Ne vain pahenivat ja alettiin selvittää mistä oli kyse.. siitä mitä vähiten odotimme.. syöpä oli levinnyt pirstaleina kylkiluiden väliin ja selkään. Shokki oli kova kaikille, mutta oli vain esitettävä rohkeaa ja tukea äitiä 110%. Syöpää ei voitu leikata vaan oli annettava sytostaattihoitoa. Nyt aikaa kulunut noin puolivuotta ja koen juuri samoja tuntemuksia kuin sinäkin. Äidin henkinen ja fyysinen väsymys hoitojen jälkeen on tarttunut minuunkin. Koulu pitäisi hoitaa ja omaa elämää ja parisuhdetta, mutta suurin osa ajastani menee vain äidin sairauden vatvomiseen. Tunnen syyllisyyttä kun en ole kokoaikaa läsnä ja en voi enempää auttaa häntä. Tiedän mitä minun tulisi tehdä, mutta silti se on todella vaikeaa, koska ajattelen enemmän tunteilla kuin järjellä. Minun tulisi siis keskittyä omaan elämääni, sillä elän elämäni "parasta aikaa" olen siis 20v. Kuitenkin tukea äitiä henkisesti parhaalla mahd. tavalla, mutta en voi tehdä sitä kuitenkaan yksin, sillä kuormitun ajan mittaan itse liikaa, joten olemme etsimässä äidille juuri täältä ammatti-ihmisen apua. Muiden syöpäpotilaiden kokemukset ja yhteishenki luultavasti tulevat auttamaan äitini parantumista, sillä on muistettava, että yksin lääkkeet ei auta, sillä parantumiseen vaikuttaa suuresti myös omatahto. Yritän aina miettiä, että äitini sairaus ei ole enään minun käsissäni ja ainoa asia mitä voin tehdä on olla hänelle tukena. Olen käynyt kirjaimellisesti helvetin läpi kahdesti, niin kuin sinäkin, mutta ihminen on luotu selviytymään ja pitää muistaa puhua asioista paljon. Itsekkin olen menossa koulun psykiatriselle hoitajalle puhumaan asioistani, sillä äidin sairastumisen myötä olen itsekkin hieman masentunut, kohdannut ahdistusta ja erilaisia pelkotiloja. Muista että olet varmasti tehnyt parhaasi ja äitisi arvostaa apuasi, vaikkei välttämättä sanoisikaan sitä! Muista kuitenkin ettei sinun tarvitse "rangaista" itseäsi äitisi sairaudesta! OLLAAN ONNELLISIA JOKA PÄIVÄSTÄ, minkä saamme nauttia rakkaidemme kanssa... emmehän halua havahtua esim vuoden päästä miettimään, että mitä olen koko ajan murehtinut vaikka ei ole välttämättä tapahtunut muutosta suuntaan tai toiseen ja haluaako äitini nähdä minut onnettomana viimeiset vuotensa?? jään odottamaan viestiäsi... yst. terv mirka86
mirka | 15.11.2006 klo 00:56:10