Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Miehell�ni todettiin maksasy�p�

Kauan sitten entisen työkaverini mies menehtyi 35 vuotiaana haimasyöpään, joka oli metastoitunut maksaan. Heillä oli lapset 5 ja 7 v silloin.
Meiltä, joiden lähin omainen sairastuu vakavasti, vaaditaan tosi paljon voimia ja epävarmuuden kestämistä. Mitään ei voi suunnitella, on elettävä epävarmuuden kanssa päivä kerrallaan. Mitään et voi tehdä, kaikki on muiden ihmisten ja lääketieteen käsissä.Joskus olen miettinyt, että ehkä oma suremiseni ja menttämisen pelkoni on itse asiassa vain minun omaa itsekkyyttäni siitä, että kumppanin kanssa yhdessä eläminen ja asioiden ja vastuun jakaminen olisi paljon helpompaa kuin yksin. Omalle läheiselleni on annettu kuitenkin toivoa parantumisesta, toisin kuin alkuun annettiin ymmärtää.

Ei menetetä toivoa niin kauan kuin on elämää. Iloitaan yhteisistä ajoista, yhteisistä kokemuksista, aikaansaannoksista, iloitaan pienistä askelista voinnin paranemisessa. Luotetaan siihen, että tapahtuu, niin kuin on tarkoitettu, vaikka se tuskallista onkin. Se antaa kuitenkin lohtua. Muista myös, että kaikki mitä olet kokenut kumppanisi kanssa, on tallella. niitä ei sinulta ota kukaan pois.
suvi06 | 8.8.2006 klo 08:01:23