Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: CEF ja neutrofiilit
Huomenta lillukka, olenkin vähän kaipaillut viestejäsi :)Mukava kuulla että olet positiivisella mielellä, niin pitääkin!
Luulen, että itse teen samoin kun hoidot lähenevät loppuaan, pyrin jatkamaan normaalia terveen elämää niin pitkälti kuin se vain on mahdollista. Tästä palstasta on kyllä ollut hirveästi apua, täältä on saanut neuvoja ja voinut jakaa kokemuksia.
Huumorinkukkakin on kukkinut ja suu enähtänyt hymyyn monet kerrat :) Kuitenkin, jonkin loppu on aina jonkin uuden alku. Toivotaan että meidän kaikkien kohdallamme hoitojen loppu on uuden, rohkeamman ja täydemmän elämän alku. Koitetaan olla murehtimatta uusimisia tai taudin etenemisiä, niille kun emme itse mitään voi. Toisille hoidot ovat riittäviä, toisille eivät. Kuka kuuluu mihinkin joukkoon, sitä emme onneksi etukäteen tiedä.
Minulla on maanantaina taas lääkäri, tiputettiin tai ei. Täytyy kysellä vähän tarkemmin asioista vielä. Ihan kaikkea en ole saanut kysytyksi aiemmin.
Hassua kuinka sitä toivoo, että saisi myrkyt suoneensa, vaikka siitä tuleekin niin ällöttävä olo. Mutta selvisinhän tuosta ekastakin CEFistä, joten eiköhän se toinen mene samalla "kuole tauti"-asenteella. Se muuten auttaa, kun etoo.. Melkein tulee vahingoniloiseksi, kun miettii että mitähän mahdollliset syöpäsolut tuumaa :))
Nyt "aamukahville", nukuin vielä pari tuntia kotiuduttuani aamuyön etsinnästä. Ihana kesäpäivä tulossa :))
- CEF ja neutrofiilitkevätmieli
- Re: CEF ja neutrofiilitkesän lapsi
- Re: CEF ja neutrofiilitkevätmieli
- Re: CEF ja neutrofiilittautinen
- Re: CEF ja neutrofiilitmaikkendaali
- Re: CEF ja neutrofiilitlillukka
- Re: CEF ja neutrofiilitkevätmieli
- Re: CEF ja neutrofiilitMeriTuuli
- Re: CEF ja neutrofiilitxximpi
- Re: CEF ja neutrofiilitkevätmieli
- Re: CEF ja neutrofiilitMeriTuuli
- Re: CEF ja neutrofiilitxximpi
- Re: CEF ja neutrofiilitMeriTuuli
- Re: CEF ja neutrofiilitkevätmieli
- Re: CEF ja neutrofiilitTässä ja nyt