Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Liikuntaa..

Olen kanssasi samaa mieltä liikunnan tärkeäydestä. Ihan uskomaton voima kun saa vain itsensä liikenteeseen tuohon marraskuiseen pimeyteen. Kirkasvalohoitoakin on joinain päivinä tarjolla keskipäivän aikaan.

Olen kuullut tutkimuksesta jossa 50 hyppyä päivässä vaikuttaa osteoporoosia estävästi. Niinpä yritän hypellä tuon määrän hyppynarulla joka päivä. Hulahulavanteenkin ostin keväällä ja senkin pyöritys tois ehkä tuloksia keskivartaloon kun vaan jaksais pyöritellä. Tässä suhteessa jaksaminen on ollut kyllä niin ja näin.

Uimahallille en edelleenkään ole uskaltautunut vesijuoksuun. Ajatus oli jo että noin viikonpäästä aloittelisin, mutta sitten iski paniikki siitä että olen niin hirveän näköinen kun päässäkin on vanha leikkausarpi että pitäisköhän ensin etsiä jostain joku uimalakki.

Paitsi peruukkia niin inhoan nyt jo kaikkia päähineitä ja sorruin tänään investoimaan ripsiä ja hiuksia kasvattaviin aineisiin. Revitalashilla on molempia. Hinnat ovat suolaisia, mutta kun uutta hiusta ei missään näy ja ripsiä irtoilee, jotain piristystä on aika saada. Enpä ole itseeni mitään ekstraa uusia vaatteita tai kampauksia tänä syksynä vielä haaskannutkaan.
tullis | 21.11.2011 klo 20:16:50