Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Pienoinen paniikki alkaa nostaa päätään...
Joo... minulle on myös tullut tunne, että jokainen reagoi omalla persoonallisella tavallaan hoitoihin, vaikka toki yhteisiä piirteitä on. Kuten kai lähes kaikilta lähtee hiukset CEF:istä. Olen pyrkinyt ottamaan asenteen, etten sure etukäteen oireita, kun niitä ei välttämättä edes kovasti tule.Mulla on nyt eka CEF ohi ja toista hoitoa odottelen. Hiukset alkoivat lähteä tuppoina tasan kaksi viikkoa ensimmäisestä hoidosta. Seurauksena oli koomisen näköinen pälvikalju. Mielestäni hiusten lähtö oli sen verran ikävää, että ajoin pään saman tien kaljuksi. Nyt olen sitten ollut huivin kanssa ja kotona kaljuna. En tunne itseäni kotosaiksi peruukissa. Minulle tulee tunne, että ikäänkuin peruukilla yrittäisin peitellä jotain hävettävää. Ja mielestäni näissä hoidoissa ei ole mitään sellaista, mitä minun pitäisi yrittää peitellä. Ymmärrän kuitenkin, että toisille taas peruukki on "must"-juttu. Rikkaus lienee, että me psyykkeltämme olemme kaikki vähän yksilöllisiä!
Minun kohdallani myös oireet muuten CEF:istä olivat kovin vähäiset. Ensipäivinä lievää etovaa oloa ja väsymystä. Kipulääkkeistä tuli ummetusta, mutta laitoin suosiolla tokana päivän peräruiskun ja pääsin siitäkin vaivasta eroon. Nyt tunnen itseni erittäin hyväkuntoiseksi. Limakalvot sekä ylä, että alapäässä ovat pysyneet toistaiseksi kunnossa. Olen jaksanut joogailla ja lenkkeillä. Toistaiseksi on mennyt huomattavasti paremmin kuin osasin odottaa. Huolimatta siitä, että 2. hoitoa lykättiin hieman alhaisen leukosyyttiarvon (=2,4) ensi viikkoon. Ilmeisesti alhaisia leukosyyttejä ei mitenkään "tunne". Kokeilen ensi viikolla ennen 2. hoitoa tehdä muutaman työpäivän.
Terveisiä kaikille Kuhmosta. Lakkavuosi ei niin hyvä kuin edellinen. Suot ovat yhtä tuoksuvia ja kauniita kuin ennenkin ja kamarimusiikki soi!
- Re: Pienoinen paniikki alkaa nostaa päätään...Ksantippa
- Re: Pienoinen paniikki alkaa nostaa päätään...maikkendaali