Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Leikkaus ensi viikolla mutta olen ihan pihalla

Minä kävin juuri saman prosessin kesäkuun alussa. Kun kesäloma alkoi puhelimessa tieto ja sitten aloin soitella sairaalaan joko paperit ovat postissa saapuneet ja että eroon pois tästä järkyttävästä asiasta äkkiä. Ajattelin, että nyt on koko kesä pilalla.

Säästävästä leikkauksesta selvisin kuitenkin todella vähin vaurioin. Oikeastaan en hetkeäkään tuntenut oloani sairaaksi, kipua ei ollut tms ja silmät kirkkaina tajusin missä olin kun nukutuksesta heräsin. Tein kyllä voimisteluliikkeitä ahkerasti ja pari viikkoa tuntui kuin olisi pingispallo kainalossa. Ei muuta, opettelin jo silloin elämään tätä hetkeä enkä miettinyt tulevia päiviä. Kuvittelin että sädehoito alkaa sitten joskus, niinkuin alkaakin mutta vasta joulukuussa koska yllätyksenä minulle tulivat sytostaatit.

Minä joka pyörryn jokaisesta verikokeen otostakin olin paniikissa heinäkuun puolivälissä kun sain tietää sytostaattihoidoista. Olenkin pyytänyt jokaiselle hoitokerralle psykologin keskustelun kun sitä on minulle tarjottu. Auttaa hurjasti, tuntuu että ainoa paikka jossa minua kuunnellaan. Vieläkään vaikka nyt jo 2 tiputusta on takana, en ole tuntenut kertaakaan muuta kipua kuin tuota neulakammoa poden tietysti joka kerta.

Olen siis elänyt nyt 3 kuukautta tätä syöpäelämää, jossa en hetkeäkään ole tuntenut itseäni sairaaksi oloani muuten kuin pään sisällä. Sairaslomalla olen nyt ihan käytännön syistä koska työmatkani ja työni on aika haasteellisia. Olen kuitenkin päättänyt tämän sairausloma-ajan käyttää oman itseni hoitamiseen. Terveellistä ruokaa, liikuntaa ja unta sekä hyviä kirjoja.

Fyysisesti ei tauti tässä vaiheessa runtele, mutta kaikki nämä hoidot siksi ettei se uusiudu. Siis tosi kavala on sairaus ja minulla vielä ärhäkkää lajia, ei minkäänlaista ennakkovaroitusta. Kesän paras uutinen että etäpesäkkeitä ei kainaloissa eikä muuallakaan ollut. Henkinen puoli onkin se kaikkein kovin ja jokapäivä läsnä oleva juttu ainakin minulle. Olen joskus todella harmissani siitä että vaikka Suomessa hoidot ovat hyvät niin tyrkätään 380 euron peruukin hankintalappu käteen silloin kun olisin toivonut keskustelua siitä kuinka jaksan.

Tämä keskustelupalta on antanut minulle paljon vertaistukea ja helpottanut kummasti oloani kun tajuan kuinka monet muutkin ovat samassa tilanteessa vaikkakin hoidot ja sairauden kulku meillä jokaisella onkin vähän erilainen.
tullis | 2.9.2011 klo 15:00:18