Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: viimeinen syto saatu
Lämmin halaus ja isot tuuletukset teille Julia ja Meri-Tuuli,olette saaneet (niinkuin me kaikki) tsempata matkan aikaana kuin konsanaan nuo maratoonarit ja viidenkympin kävelijät. Aina niistä heikotuksen hetkistä on kuitenkin yli tultu.
Mulla on ens torstaina vastaanotto erikoislääkärille, taitaa tulla syton vaihto eteen. Sitä arvaili omalääkärini sytösairaalassta, kun kävi tapaamassa torstaina. Olin silloin hoitoa saamassa. Muutosta oli ollut maanatain rg-kuvissa.
Nyt on ollut vähän semmonen surullinen olo torstaista asti, vaikka yritän olla pohtimatta. Sitä voi tehdä sitten kun on saanut selville, mitä nää muutokset merkitsee.
En ole ollut linjoilla pitkiin aikoihin, sillä olin kuin olinkin Lapissa lomailemassa viikon verran. Oli aivan ihanaa, oisin halunnut olla pidemmän aikaa, mutta nämä hoito ja muut jutut pakottavat paikkakunnalle.
Täällä on ollut jo pakkasiakin ja maa kuurassa aamuisin. Tuntui, että kesä loppui aivan yhtäkkiä.
Valoisaa viikonloppua teille kaikille
Manssi
- viimeinen syto saatujulia
- Re: viimeinen syto saatuKarhutar
- Re: viimeinen syto saatuMeriTuuli
- Re: viimeinen syto saatutoukokuu
- Re: viimeinen syto saatutoukokuu
- Re: viimeinen syto saatusanteri
- Re: viimeinen syto saatumeikku
- Re: viimeinen syto saatuhannakaija
- Re: viimeinen syto saatuManssi
- Re: viimeinen syto saatusanteri
- Re: viimeinen syto saatuMeriTuuli