Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Kohdunkaulasyöpää sairastavat sisaret!
Hei Päppä!Minä olen aikaisemmin kirjoitellut tänkevään ja kesän aikana tällä palstalla. En tiedä oletko huomannut ja lukenut viestejäni.
Minulla oli sama luokka, kuin sinulla eli gradu 2, mutta ennen leikkausta otetuista koepaloista, jotka otettiin loophoidon yhteydessä, niin oli vahvemmat muutokset. Levinneisyytä ei ollut, vaan oli ihan paikallinen kohdunkaulansyöpä. Minä sain myös aluksi neljä kertaa sisäistä sädetystä, sitten leikattiin kohtu, munasarjat ja imusolmukkeet. Tämän jälkeen muutaman viikon päästä aloitettiin ulkoinen sädetys ja cisplatiini tiputus kerran viikossa, sekä sädetystä viitenä päivänä viikossa. Menin kuitenkin niin huonoon kuntoon, että cisplatiinia ehdin saamaan vain pari kertaa ja sädetykset sain loppuunasti, eli kuusi viikkoa. Minä oksensin aina koko viikon, eikä mitkään pahoinvointiestolääkkeet auttaneet ja minulla oli myös niitä lähes sadan euron lääkkeitä, mutta ei tehonneet.
Sytöstaatti jota sinä myös saat, niin ei pitäisi viedä hiuksia kokonaan, mutta voi hiukan harventua, niin minulle ainakin sanottiin ja ei ainakaan ne pari tiputuskertaa todellakaan vieneet, mutta pesussa huomasin että tukkaa lähti enemmän.
Minkä ikäinen sinä olet, kun sinulle ei tehdä tätä radikaalileikkausta.
Vaihdevuodethan ne minulle alkoi ja tosi voimakkaana, enkä voi oireisiin käyttää edes estrogeeniä, kun syöpäni on sitä tyyppiä, että voi siitä innostua. Kaikki vaikka saatiin pois, niin ei kuulema voida poissulkea, että jos jossain olisi vaikka yksittäinenkin syöpäsolu, niin hormoonihoidosta voisi alkaa kasvamaan. Tovotaan, että sinä kestät hoidot hyvin, joten tsemppiä!
- Re: Kohdunkaulasyöpää sairastavat sisaret!syöppis