Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
kohdunkaulansyöpä
Heissan kaikille!Kirjoittelen taas kuulumisia kuten lupasin. Tulokset Loopista tuli neljän viikon odotuksen jälkeen. Paperi oli taas tyhjää täynnä eli hienoja sanoja joista en ymmärtänyt mitään. Dyspalsia levis nyt oli jo tuttu mutta muuten sanat jäi hämärän peittoon. Miksi niitä papereita ei voi kirjoittaa selkokielellä ettei aina tarvitsisi soitella osastolle ja kysellä mitä mikäkin tarkoittaa. En löytänyt edes netistä käännöksiä niihin latinankielisiin termeihin mutta kai ne osaa selitää kun taas soitan jo kysyn. Hoitosuunnitelma kohdassa onneksi oli kolposkopia ja papa puolen vuoden kuluttua eli kai tässä voi taas puoli vuotta huokaista helpotuksesta. Jotenkin vain kuvittelin että nyt kun solumuutokset on poistettu poistuisi kaikki vaivatkin mutta näköjään niin ei vain ole. Uskaltauduimme taas pitkästä aikaa seksiä harrastamaan ja tälläkin kerralla tuli jälkivuotoa joka jatkui seuraavaan aamuun asti. Ei tuntunut kovinkaan kivalta. Kokemuksia tästäkin asiasta kaivattaisiin taas kerran.
- kohdunkaulansyöpätinttix
- Re: kohdunkaulansyöpäsyöppis
- Re: kohdunkaulansyöpätinttix
- Re: kohdunkaulansyöpäsyöppis
- Re: kohdunkaulansyöpämammamuumi
- Re: kohdunkaulansyöpämammamuumi
- Re: kohdunkaulansyöpäsyöppis
- kohdunkaulansyöpäMiisa
- Re: kohdunkaulansyöpäkoiruus
- Re: kohdunkaulansyöpätinttix
- Re: kohdunkaulansyöpäsyöppis